Uudessa tehtävässään 2.11.2020 aloittanut Tomi Halonen, 56, on pitkän linjan media- ja markkinointialan ammattilainen.

Hän on työskennellyt toimitusjohtajana kuudessa tunnetussa alan yrityksessä. Näitä ovat olleet muun muassa Subtv, Estime ja Radio Nova.

Viimeisin pesti Halosella oli mainostoimisto 358:ssa ennen hänen ryhtymistään valmennusyrittäjäksi Henko CxO Coachingissa.

Johdon valmentajana ja konsulttina Halonen kolkutteli noin puolitoista vuotta sitten myös digimarkkinointiin keskittyvän Hopkinsin ovea.

”Tein siellä johdon ajattelun tukityötä eli käytännössä yritysjohtamisen valmennusta. Samalla firma tuli minulle tutuksi. Huomasin, että kyseessä on mukava talo”, Halonen kertoo M&M:lle.

Hopkinsissa Haloseen vetosi myös hänen oma taustansa. Hän työskenteli nimittäin aiemmin digimarkkinoinnin kentän pioneereihin Suomessa lukeutuneen Estimen vetäjänä.

”Tutustuin matkan varrella Hopkinsin partnereihin. Keväällä virisi keskustelu, voisimmeko kenties tehdä syvempääkin yhteistyötä. Silloin partnerit olivat päättäneet laittaa toimitusjohtajan haun päälle. Sillä tiellä ollaan.”

Media- ja markkinointialalla on suhteellisen harvinaista, että pian 57 vuotta täyttävä konkari saa tilaisuuden tarttua ruoriin kasvavalla toimialalla toimivassa, hyvinvoivassa yrityksessä.

”Tämä oli yksinkertaisesti sellainen kiusaus, jota ei voinut vastustaa. Olen erityisen otettu siitä, että erilaisuuden arvostus, jolla on Hopkinsissa vankka asema, näkyy myös yhtiön ikärakenteessa”, Halonen sanoo.

Yrityskulttuurin tekevät ihmiset

Halonen kuvaa itseään työntekijänä enemmänkin ojankaivajaksi kuin suureksi näkijäksi ja guruksi. Hän kertoo motivoituvansa siitä, että asioita saadaan aikaiseksi.

”Tartun asioihin ja alan mielelläni niitä tehdä. Uskon, että kaikki, mitä yrityksessä tehdään on aina yhdessä tehtävää ja lähtee ihmisistä. Olen pyrkinyt johtajana olemaan mahdollisimman ihmislähtöinen.”

Halonen haluaa luoda ympärilleen kulttuurin, jossa luotetaan, kunnioitetaan ja sen lisäksi myös kommunikoidaan asioista ahkerasti.

”Kun nämä kolme asiaa toimivat, yleensä kaikki muukin toimii”, hän kiteyttää.

Johtajavastuun kääntöpuoliin kuuluu se, että välillä kipparin on kyettävä tekemään vaikeita ja joskus ikäviäkin päätöksiä. Median ja markkinoinnin kentän jatkuvassa murroksessa tämä on tullut myös Haloselle tutuksi.

Hopkinsin kohdalla tilanne näyttää isossa kuvassa Halosen mukaan varsin hyvältä. Mukavalla kasvun tiellä kulkenut toimisto teki viime vuonna 3,3 miljoonan euron liikevaihdon.

Vuoden 2020 liikevaihto on arviolta noin 4,5 miljoonaa euroa ja liikevoitto 0,5 miljoonaa euroa. Hopkins on selvinnyt hyvin myös koronakriisin keskellä. Lomautuksiin ei ole tarvinnut turvautua.

”Yhtiö on lähtökohtaisesti hyvässä kunnossa. Kyse on enemmänkin viritystyöstä, jonka kautta saamme soittimesta kauneimmat sävelet irti”, Halonen toteaa.

Puitteiden tulee olla kunnossa

Ihmislähtöiseen johtamiseen uskovana Halonen kokee yhdeksi tärkeimmistä tehtävistään turvata yrityksen asiantuntijoille mahdollisimman hyvät puitteet tehdä omaa työtään.

”Työhyvinvoinnin ylläpitäminen ja kehittäminen on keskeinen asia, jolla on Hopkinsissa ennestään vahvat perinteet. Tätä haluamme vaalia jatkossakin.”

Myös Hopkinsin hallituksen puheenjohtajan Arttu Raittilan mukaan Halosen nimityksellä halutaan tukea sitä, että kasvu kulkee käsi kädessä henkilöstön hyvinvoinnin kanssa.

“Tomi on sitoutunut vaalimaan ja kehittämään Hopkinsin ei-hierarkkista yrityskulttuuria. Haluamme ymmärtää ja huomioida erilaisuutta sekä pitää yllä psykologista turvallisuutta, jotta ihmiset uskaltavat olla turvallisesti eri mieltä. Yritys ei kehity ilman erilaisuutta ja erilaisia näkemyksiä.”

Aiemmin Hopkinsin toimitusjohtajana toiminut Aki Abe siirtyy talousjohtajan tehtävään. Abe työskenteli toimitusjohtajana yrityksen perustamisesta lähtien vuodesta 2016.

Hopkins on perustamisestaan lähtien kasvanut nopeasti ja pääsi vuoden 2020 alussa Deloitten Technology Fast 50 -kasvuyrityslistalle.

Tunnusluvuista myös henkilöstön lukumäärä on kasvanut vahvasti viime vuosina. Vuonna 2016 Hopkins työllisti kaksi ihmistä. Tilikauden 2019 lopussa henkilöstön määrä oli 22.

”Meitä alkaa olla sen verran, että johtamisen metodit ja työkalut, jotka toimivat hyvin pienessä yhtiössä, eivät välttämättä yksinään enää riitä”, Halonen sanoo.

”Tilalle täytyy tuoda myös muita johtamisen tapoja. En tarkoita isolle korporaatiolle tyypillisiä metodeja vaan nimenomaan pienemmälle yhtiölle sopivaa, joustavaa olosuhteiden luomista”, hän jatkaa.

Digimarkkinoinnin ja digitaalisen kaupankäynnin näkymä on Halosen mukaan erinomainen. Sähköinen kauppa on trendi, jonka kasvua myös koronakriisi vauhdittaa.

”Tämä trendi ei ihan heti ole päättymässä. Kaupankäynti ja muu tekeminen siirtyvät verkkoon kiihtyvällä nopeudella. Se tarkoittaa sitä, että meidän alallamme toimivalle yritykselle varmaan riittää hyvin töitä.”

Analytiikan rooli ja ymmärrys kehittyy Halosen arvion mukaan jatkossa merkittävästi. Kun yhä suurempi osa kaupasta tapahtuu verkossa, yritysten on ymmärrettävä myös lukujen valossa, millä tavalla bisnestä tulisi digitaalisissa kanavissa tehdä.

”Ei riitä, että tehdään vain hakukonemarkkinointia tai -optimointia. Ymmärryksen täytyy syventyä, jotta toimintaa voidaan tehostaa ja tehdä siitä strategisempaa kuin se vielä monin paikoin on”, Halonen sanoo.