Koronavirus aiheuttaa muutoksia myös vertaiskauppapaikka Tori.fi:ssä. Tori.fi on päättänyt kieltää koronavirukseen liittyvien tuotteiden myynnin ja ostamisen kauppapaikassaan. Kiellettyjä tuotteita ovat muun muassa kasvosuojat ja desinfiointiaineet. Käytännössä kielto toteutetaan markkinapaikkamääräysten päivittämisellä.

Syynä kieltoihin on halu estää pelon kaupallista hyödyntämistä ja pyrkimys välttää pelon leviämistä.

”Nämä ilmoitukset ovat nyt kiellettyjä, koska emme halua millään tavalla levittää pelkoa haavoittuvaisessa tilanteessa olevien ihmisten keskuudessa. Toinen syy ratkaisullemme on estää myyjiä, jotka tavoittelevat hyötyä koronaan liittyvien terveystuotteiden hinnoissa”, Tori.fi:n tuotejohtaja Luis Orozco sanoo tiedotteessa.

Tori.fi on kieltänyt myös ilmoitukset, joissa myytävän tuotteen sanotaan pystyvän suojaamaan tai estämään koronavirustartuntaa tai viruksen leviämistä.

Vastaavat linjaukset tekivät myös Tori.fi:n sisarsivustot ruotsalainen Blocket ja norjalainen FINN. Tuotteet, joihin uudet linjaukset vaikuttavat, voivat vaihdella maittain paikallisen politiikan mukaan, mutta ne käsittävät esimerkiksi terveydenhoitoalalla käytettävät kasvosuojat, teolliset kasvosuojat ja desinfiointiaineet, kuten antibakteeriset nesteet.

”Olemme tehneet nämä toimenpiteet suojataksemme käyttäjiämme pelon aiheuttamalta hyväksikäytöltä ja tarjotaksemme turvallisen vertaiskaupan markkinapaikan”, Orozco sanoo.