Valmisruokatalo Saarioinen toi tammikuun viimeisellä viikolla kauppoihin kaksi uutta valmisruokaa: suomalaisesta lihasta ja täysjyväpastasta valmistettu Lihapullat ja punaiset makaronit sekä Kirjolohikebakot ja lohkoperunat.

Uutuustuotteet sekä niiden ympärille tehtävä mainonta syntyivät Saarioisen uudistetun strategian mukaisesti yhteistyössä kuluttajien kanssa. Tällä kertaa suunnittelussa olivat mukana kouluikäiset lapset. Merkittävä osa valmisruokatuotteiden aktiivisista käyttäjistä on lapsiperheitä.

Saarioisten kuluttajakokemuksesta vastaava johtaja Tia Yrjölä kertoo yrityksen lähteneen kehittämään uudentyyppistä tuotesarjaa yhdessä käyttäjien eli koululaisten kanssa.

”Tutkimme pienten koululaisten arkea ja tulosten perusteella lapsiperheissä kaivattiin ratkaisuja erityisesti niihin tilanteisiin, kun koululainen on kotona yksin ja tarvitsee helposti valmistuvaa, kunnon syötävää”, Yrjölä kertoo M&M:lle.

Saarioisen edustajat kokoontuivat kouluille ja yrityksen kehitystiloihin keräten ehdotuksia sadoilta lapsilta. Tältä pohjalta valmistui kaksi uutta tuotetta.

”Lopputulos on kohderyhmän makuinen ja näköinen – mutkattomat ja lapsille maistuvat ateriat iloisen värisissä pakkauksissa”, Yrjölä kuvailee.

Helsingin Suutarilan ala-asteen viidesluokkalaiset koululaiset kehittelivät lastenaterioille mainoskäsikirjoituksia, joista televisiomainokseksi asti päätyi 11-vuotiaan Henrikin ideoima seikkailu valaan vatsassa.

Uuden tuotesarjan mainonta käynnistyy helmikuun alkupäivinä päämediana liikkuva kuva eri kanavissa. Kampanjasivustolla on mahdollista tutustua tarkemmin tuotteisiin sekä tunnelmiin mainoskampanjan suunnittelun varrelta. Maistatukset ovat myös keskeisessä roolissa eri tapahtumissa.

Lanseeraus on yksi Saarioisen kevään painopistealueista, mutta itse budjettia Yrjölä ei tarkemmin kommentoi. Kampanjaa ovat olleet tekemässä luova toimisto Bob the Robot ja mediatoimisto Carat.

Valmisruoka maistuu suomalaisille

Valmisruoan suosio on kasvanut Suomessa viime vuosina. Kantar TNS toteutti loka-marraskuussa 2018 Saarioisen toimeksiannosta tutkimuksen, jossa kartoitetaan suomalaisten valmisruokien käyttöä ja niihin liittyviä mielikuvia.

Tutkimuksen mukaan suomalaisista 93 prosenttia syö valmisruokia ainakin joskus ja kaksi miljoonaa vähintään viikoittain.

Useimmat tutkimukseen vastanneista, 62 prosenttia, uskoo syövänsä jatkossa valmisruokia vähintään yhtä paljon kuin nyt.

Suomalaisten suhtautuminen valmisruokiin on myös muuttunut positiivisemmaksi verrattuna viisi vuotta aiemmin tehtyyn vastaavaan tutkimukseen.

Mielikuva on myönteisin niillä, jotka käyttävät valmisruokia usein. Päivittäin ja viikoittain käyttävistä reilu puolet suhtautuu valmisruokaan positiivisesti.

Markkina on viime vuosina kasvanut muuta päivittäistavaramarkkinaa nopeammin. Kasvu on voimakkainta puuroissa, keitoissa, annosaterioissa ja mukaan otettavissa salaateissa ja välipaloissa.

Tia Yrjölän mukaan valmisruoan markkina on tällä hetkellä yksi päivittäistavarakaupan nopeimmin kasvavia tuoteryhmiä. Kuluttajat kokevat valmisruuat erityisesti ajansäästönä ja arjen ruoanlaiton helpottajana.

”Tarjonnan monipuolistuessa on entistä helpompi löytää itselle täsmävaihtoehtoja myös heti syötäväksi. Lapsiperheiden ohella sinkku- ja pientaloudet korostuvat valmisruokien aktiivisimpina käyttäjinä Kyseessä on koko Suomea koskettava ilmiö, joka kasvaa myös tulevaisuudessa”, Yrjölä arvioi.

Saarioisen liikevaihto tilikaudella 2018 oli 258,3 miljoonaa euroa. Vuonna 2017 liikevaihto oli 253,9 miljoonaa euroa.

Liiketulos vuonna 2018 oli noin 21 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 9,9 miljoonaa euroa. Tilikauden lopussa yhtiö työllisti keskimäärin 1 277 ihmistä.