Tapahtumat

Maarit Alkula 9.8. 16:46

Tubecon valtasi Stockmannin näyteikkunan – tavaratalo tavoittaa yhteistyön avulla nuorta kohderyhmää

Jouluisin tässä on Stockmannin tunnettu satuikkuna, mutta nyt näyteikkuna on Tubeconin hallussa.

Tämän vuoden Tubeconissa näkyviä ajankohtaisia ilmiöitä ovat e-urheilu, podcastit ja TikTok.

Perinteiseen ”Stockan ikkunaan” Helsingissä Keskuskadun ja Aleksanterinkadun kulmassa on tänään perjantaina avattu Tubeconin ikkuna, jossa nähdään muun muassa tubettajien järjestämää liveohjelmaa. Liveohjelman lisäksi ikkunassa järjestetään ensi viikolla Tubecon-tapahtuman ennakkorannekkeenvaihto. Tubecon järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 16.–17. elokuuta.

”Tubeconilla oli viime vuonna niin hieno ikkuna, että halusimme antaa tämän käyttöön heille tänäkin vuonna”, tuottaja Timo Suomalainen Stockmannilta kertoo.

Tubettajia on tavattavissa ikkunassa pitkin viikkoa. Lisäksi tavaratalon kuudennessa kerroksessa järjestettiin tänään Stockmannin Tubeconin muotinäytöksen tubettajien meet & greet-tapahtuma, jossa faneilla oli mahdollisuus tavata tubettajia.

Stockmann on Tubeconin yhteistyökumppanina toista vuotta, tänä vuonna yhtenä pääyhteistyökumppaneista teemalla ”This Is the New Generation”. Itse Tubecon-tapahtumassa Stockmannilla on muoti- ja kauneuskortteli, jonka tavoitteena on luoda kohtaamispaikka nuorille ja vaikuttajille sekä tarjota mahdollisuus inspiroitua, viihtyä ja keskustella tärkeistä teemoista.

Suomalainen kertoo, että yhteistyöstä Stockmannin ja Tubeconin välillä alettiin keskustella syksyllä 2017, ja yhteistyö alkoi vuoden 2018 tapahtumasta. Stockmannille Tubecon-yhteistyö on mahdollisuus tavoittaa nuorta kohderyhmää.

”Haluamme tavoittaa paremmin kohderyhmän, joka on jäänyt meiltä tavallaan pois, kun meillä ei enää ole ollut One Waytä. Haluamme tehdä Stockmannia uudelleen tutuksi ja kertoa, että tämä on paikka, johon voi tulla tapaamaan ihmisiä, ja että olemme heitä varten ja totta kai myös tuoda esiin ydinosaamistamme muodissa ja kauneudessa”, Suomalainen kertoo.

”Strategiaamme kuuluu tarjota elämyksiä asiakkaille. Tämä on yksi osa niitä ja osallistaa ihmisiä hyvin”, hän sanoo.

Muotinäytös yhdessä tubettajien ja fanien kanssa

Ensi viikon lauantaina Tubeconissa Stockmann järjestää muotinäytöksen, jossa malleina ovat yhdessä seuraajiensa kanssa tänä vuonna tubettajat Mandimai, Tinke, Namikolinx, Tixtuu, Niko ja Santtu, Leval, Cessupetshops ja Scouppi. Näytöksen tubettajista osa oli malleina jo viime vuonna, ja he toimivat nyt ikään kuin kummeina uusille malleille. Näytöksen juontavat viime vuoden mallit Ilona ja Joona Hellman.

”Muotinäytös lähti itse asiassa yhden tubettajan ideasta, että mitä jos olisikin muotinäytös, jossa ei ole ammattimalleja vaan tubettajat ja heidän seuraajansa malleina”, Suomalainen kertoo.

Tubeconin kumppanituottaja Mervi Maatela sanoo, että näytöksessä toteutuu juuri se, mitä Tubecon haluaa mahdollistaa.

”Youtube-maailmaan kuuluvat sekä tubettajat että fanit. Tapaamiset ovat hienoja hetkiä”, hän sanoo.

Jokaisella mallilla on tapaaminen stylistin kanssa.

”Me emme ole sanomassa, mitä puetaan päälle, vaan tubettaja keskustelee stylistin kanssa. Näytöksessämme on monenlaisia malleja. Yksi tekee pelivideoita, toinen keskittyy lifestyleen ja kolmas animeen. Jokaisella on erilainen tyyli, ja heidän kauttaan on kiva esitellä meidän valikoimaamme”, Suomalainen sanoo.

Alan trendit näkyvät Tubeconissa

Maatela kertoo, että tämän vuoden Tubeconissa näkyviä ajankohtaisia ilmiöitä ovat e-urheilu, podcastit ja TikTok. Ohjelmassa trendit näkyvät esimerkiksi siinä, että Tubeconissa järjestetään Counter Strike -pelin SM-kisat.

Myös tapahtuman kohderyhmä on laajentunut.

”Kun Tubecon aloitti, se oli enemmän teini-ikäisten juttu. Nyt yhä useampi on löytänyt tämän maailman, ja meillä käy paljon perheitä”, Maatela sanoo.

Tubeconin teemana on tänä vuonna tulevaisuus. Se sopii hyvin myös Stockmannin osastoon, johon on haettu inspiraatiota kuuluisasta Stockan kellosta.

Stockmannin muoti- ja kauneuskortteli on viime vuoden tapaan iso, noin 250 neliömetrin kokoinen alue, joka on kuin pienoistavaratalo. Muotinäytöksen lisäksi alueella järjestetään muun muassa kauneushaasteita, paneelikeskusteluita sekä Q&A-kyselyhetki. Lisäksi Stockmannin yhteistyökumppanit tarjoavat pikameikkejä ja trendiopastusta vieraille.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö