Pohjoismaiden suurin Youtube-tapahtuma Tubecon on vaihtanut omistajaa. Samalla tubettajat ja heidän yleisönsä kokoava tuhansien osallistujien tapahtuma siirtyy Helsingistä Vantaalle.

Tubeconin on järjestänyt viime vuosina Suomen Tubetapahtumat Oy, jonka suurin yksittäinen omistaja on ollut Suomen tubettajat -yhdistys 80 prosentin omistusosuudella. Vastedes Tubeconista kantaa vastuun Tubecon Oy, joka on aiemmin hoitanut tapahtuman lisensointia ulkomaille.

Suomen tubettajat -yhdistyksen mukaan aiempi vahvasti vapaaehtoisuuteen nojannut suurtapahtuman järjestämisen malli ei ollut pitkällä aikavälillä kestävä. Kausiluontoisuuden vuoksi tapahtumalla ei voitu pitää pysyvää henkilökuntaa, joten yhdistyksen puheenjohtaja ja hallitus joutuivat kantamaan tapahtuman onnistumisesta suuren vastuun saamatta siitä palkkaa.

Osakevaihdon myötä Tubecon Oy osti Suomen Tubetapahtumat Oy:n ja Suomen tubettajat ry:stä tuli Tubecon Oy:n kolmanneksi suurin omistaja 12 prosentin osuudella. Suomen tubettajat ry on kertonut haluavansa olla vastedes yhä vahvemmin puolueeton ja ei-kaupallinen toimija, joka edistää kaikkien suomalaisten tubettajien etua ja yhteisöllisyyttä.

Suomen tubettajat ry:n puheenjohtaja, vuosina 2018–2019 Tubeconia luotsannut Jussi ”Pastorific” Koski on kertonut kanavallaan ja yhdistyksen sivuilla julkaistulla videolla Tubeconin järjestämisestä ja tapahtuman omistuksen historiasta.

Tubecon Oy järjestää tapahtuman Vantaalla Jan Grehnin johdolla

Tubecon Oy:n toimitusjohtaja Jan Grehn kertoo tiedotteessa, että tavoitteena on tehdä Tubeconista tulee entistäkin laajempi ilmiö, eikä pelkään nuorison keskuudessa.

”Haluamme rakentaa siitä pitkällä tähtäimellä mittavan tubettaja- ja vaikuttajakokonaisuuden. Energia Areenan ja Myyrmäen urheilupuiston puitteet antavat mahdollisuuden sekä sisä- että ulkotilojen käyttöön. Tämä tuo mukaan aivan uudenlaista voimaa tapahtuman toteuttamiseen”, sanoo Grehn, joka on aiemmin muun muassa perustanut Vantaalle suositun Tikkurila Festivaalin.

Tubecon 2021 järjestetään elokuun viimeisenä viikonloppuna yhteistyössä Vantaan kaupungin kanssa. Vantaan kaupunginjohtajan Ritva Viljasen mukaan kaupunki ottaa Tubeconin vastaan avosylin.

”Luvassa on hieno tapahtuma, joka rikastuttaa hienolla tavalla Vantaan kulttuuri- ja tapahtumatarjontaa”, hän kommentoi tiedotteessa.

Tubecon järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2014 Helsingissä Hartwall Arenalla. Silloin tapahtuma keräsi noin 5 000 hengen yleisön. Samassa paikassa Tubecon pidettiin myös vuosina 2015–2017. Sen jälkeen vuosina 2018 ja 2019 tapahtuma järjestettiin Helsingin Messukeskuksessa. Vuonna 2020 Tubeconia ei järjestetty koronavirusrajoitusten vuoksi.

”Meillä on taustalla vahva kumppaniverkosto ja satsaamme myös digitaalisuuteen. Tubeconissa on luvassa jatkossa elämyksiä ja kokemuksia vieläkin enemmän kuin aiemmin, jotta tapahtuma olisi mahdollisimman vaikuttava paikan päällä koettuna”, Grehn sanoo.

Lue lisää: