Elokuvat

M&M 2.1.2018 12:21 päivitetty 2.1.2018 16:03

Tuntematon sotilas keräsi komean katsojapotin – kotimaiset tuotannot kiinnostivat elokuvakävijöitä

Suomalaiset elokuvateatterit keräsivät vuonna 2017 yhteensä 8,9 miljoonaa katsojaa. Yksittäisistä elokuvista Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas oli selvästi katsotuin.

Lokakuussa ensi-iltansa saanut Tuntematon sotilas ehti kerätä loppuvuoden aikana 900 000 katsojaa.

Elokuva on kiinnostanut katsojia myös Suomen rajojen ulkopuolella. Tuntematon sotilas sai ensi-iltansa Ruotsissa 6. joulukuuta ja keräsi ensimmäisen viikon aikana 20 421 katsojaa.

Tuntemattoman sotilaan vetovoimasta huolimatta yhdeksän miljoonan elokuvakävijän haamurajasta jäätiin viime vuonna niukasti. Se harmittaa Suomen Filmikamari ry:n toimitusjohtaja Tero Koistisen mukaan vain vähän, sillä elokuvia katsottiin enemmän kuin 35 vuoteen.

"Kymmenen miljoonan katsojan rajakin tullaan vielä ylittämään, kun tiedossa olevat uudet elokuvateatterit avataan ja elokuvantekijät jatkavat suomalaisia kiinnostavien elokuvien tekemistä", Koistinen arvioi tiedotteessa.

Peräti 26 elokuvaa sai yli 100 000 katsojaa. Vuoden toiseksi katsotuimmaksi kiipi vain parissa viikossa uusin Star Wars -elokuva Star Wars: The Last Jedi 359 221 katsojalla.

Kotimaisia elokuvia vuoden top 30 -listalta löytyy seitsemän. Kaikki ylittivät 100 000 katsojan rajan.

Juttu muutettu 2.1. klo 15.45. Korjattu katsojaluku ingressistä.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö