Mainonnan Monitaho -tunnustuksen saaja Tuula Kallio, miten olet pyrkinyt kehittämään markkinointiviestintää Suomessa? tuula

”Olen pyrkinyt kehittämään tiedolla johdettua markkinointia. Pyrimme siihen, että meidän asiakkaamme menestyvät paremmin. Tiedolla johdetun markkinoinnin kautta yrityksille syntyy parempi käsitys heidän asiakkaistaan ja kasvun mahdollisuuksista.”

Mitä pidät suurimpana saavutuksenasi?

”Sitä että olemme yhdessä kehittäneet Dagmarista Suomen arvostetuimman markkinointialan toimiston. Olimme kärkisijalla M&M Maine 2016 -tutkimuksessa. Uskon jatkuvan uudistumisen kulttuuriin, josta seuraa jatkuvaa kehitystä ja oppimista. Sellaisen kulttuurin rakentamisessa on minulla toimitusjohtajana ollut rooli.” fakta

Mikä on ollut suurin muutos markkinointiviestinnässä tähän mennessä urasi aikana?

”Kyllä se on tämä teknologinen murros. Se osaaminen, jota tänä päivänä tarvitaan, on hyvin uudenlaista. Nyt tarvitaan esimerkiksi tosi paljon analytiikkaosaamista ja tietoa tekoälystä. Tämä tarkoittaa paljon uudenlaisia tiimejä ja työntekijöitä asiakastiimeissä sekä ylipäätään markkinointitoimistojen palkkalistoilla.”

Millaisia tavoitteita sinulla vielä on?

”Haluan, että Dagmar on tulevaisuudessakin edelläkävijä tekoälyn hyödyntämisessä, markkinoinnissa ja osaamisen kasvattajana.”

Mikä on motto työssäsi?

”Fantastista. Niin lukee minun mukissani. Sana kertoo siitä, että iloitaan niistä fantastisista jutuista, joita saamme aikaan.”