Kyytipalvelu aikoo Uber kitkeä ruoan kotiinkuljetusmarkkinoilta kilpailua ostamalla brittiläisen Deliveroo n.

Uberin valikoimaan kuuluu Suomen ulkopuolella Uber Eats -palvelu, joka on nimensä mukaisesti erikoistunut kuljettamaan ravintola-annoksia suoraan ihmisten koteihin.

Asiasta uutisoineen Bloombergin mukaan kauppaneuvottelut ovat tällä hetkellä alkuvaiheessa. Kauppahinnasta ei ole esitetty arvioita julkisuudessa. Yhtiöt eivät ole kommentoineet mahdollista kauppaa.

Vuonna 2013 Lontoossa perustettu Deliveroo arvioitiin viime vuonna 1,7 miljardin euron arvoiseksi yhtiöksi.

Ruoan kotiinkuljetusmarkkinat käyvät Isossa-Britanniassa kuumana. Uber Eatsin ja Deliveroon lisäksi kotiinkuljetuksia toimittaa myös Amazon in Restaurants-palvelu, joka toimii vain Lontoossa.

***

Yrityskauppapuolen ohella Uber on kunnostautunut myös markkinoinnin saralla. Yritys kertoi AdAgen mukaan aloittavansa historiansa suurimman kampanjan, jolla yritetään saada yrityksen mielikuva uuteen nousuun.

Kampanjan nimi on #Doors are Always Opening. Sen toteutuksesta vastaa 72andSunny n Los Angelesin toimisto.

Yhdessä kampanjan videossa Uber kuljettaa ihmisiä erilaisiin tilaisuuksiin, mukaan lukien elämän suuret käännekohdat, kuten lapsen synnytys. Toisessa homopariskunta on matkalla toisen vanhempien luo ja kolmannessa iäkäs pariskunta tanssikerhoon.

Tarinoita höystetään tekstillä "Mihin pyritkin, minne ajatkin ja mitä ajat takaa, mahdollisuus on kaikkialla. Sinun pitää vain löytää tie sinne."

Lähestymistapa on toinen kuin yhtiön aiemmassa "Moving Forward" -kampanjassa, jossa yhtiön toimitusjohtaja Dara Khosrowshahi vetosi kuluttajaan Uberin "uudella kulttuurilla" väittäen, että yhtiön ydinarvoja on "tehdä aina oikeita asioita".

Uusi kampanja vetoaa pelkästään tunteeseen.

"Me väitämme, että muutos on mahdollinen vain, jos on liikkeessä. Tiedät, mitä tapahtuu, jos olet paikallasi? Ei mitään!" sanoo Uberin luova johtaja Paulie Dery.

***

Verkkokaupan jättiläinen Amazon kertoi heinäkuussa osavuosikatsauksessaan, että sen mainosliiketoiminnan tulot kasvoivat 132 prosenttia 2,2 miljardiin dollariin, eli 1,9 miljardiin euroon. Yrityksen mainosbisneksen kasvulle ei näy loppua, kertoo eMarketer.

Amazonin digimainonnan kautta saamat tulot Yhdysvalloissa ovat yli kaksinkertaistumassa tänä vuonna. EMarketer ennustaa amerikkalaisten mainostajien käyttävän kuluvan vuoden aikana Amazonin alustoihin 4,61 miljardia dollaria eli noin 3,9 miljardia euroa, mikä muodostaa 4,1 prosenttia kaikista maan digitaalisista mainospanostuksista.

Amazon nousee kasvunsa ansiosta Yhdysvalloissa kolmanneksi suurimmaksi digimainonnan alustaksi Google n (37,1 prosentin osuus vuonna 2018) ja Facebook in (20,6 prosentin osuus) jälkeen. Tänä vuonna 57,7 prosenttia USA:n kaikista digimainonnan panostuksista ohjautuu näille kahdelle jätille.

Vaikka eMarketer arvioi Amazonin markkinaosuuden kasvavan 4,1 prosentista seitsemään prosenttiin vuonna 2020, sen kasvu ei ole uhkaamassa verkkomainonnan duopolia lähitulevaisuudessa. Googlen markkinaosuus digimainonnassa vuonna 2020 on eMarketerin ennusteen mukaan 35,1 prosenttia, kun Facebookin osuus on 20,8 prosenttia.

***

Sosiaalisen median palvelu Twitter nostaa jatkossa suorat videolähetykset aikajanan kärkeen, uutisoi Marketing Land.

Suorat videolähetykset nostetaan nyt seurattavien tilien huipulle, jolloin videot saavat palvelussa suurimman huomion.

Twitter helpottaa uudistuksellaan suorien videofeedien katselua ja antaa samalla videomainoksille etusijan palvelussaan. Yhtiö kertoi asiasta keskiviikkona julkaisemassaan twiitissä.

Twitter aloitti videomainosten ja muiden videoklippien jakamisen huhtikuussa 2017. Tämän vuoden kesäkuussa yhtiö avasi palvelun kaikille mainostajille omalla tähän tarkoitukseen suunnatulla työkalullaan.

Tässä vaiheessa Twitter kertoi, että käyttäjät, jotka seurasivat videoita, muistivat 70 prosenttia suuremmalla todennäköisyydellä mainoksen ja olivat 28 prosenttia suuremmalla todennäköisyydellä tietoisia brändistä kuin ne, jotka eivät olleet nähneet mainosvideoita.

Twitter kertoi aiemmin tänä vuonna videomainonnan tuoneen yli puolet vuoden ensimmäisen neljänneksen mainostuloista.

***

Instagram in uudesta IGTV-ominaisuudesta on löytynyt vaaran paikka, kertoo Business Insider.

Business Insiderin selvityksen mukaan IGTV-palvelu on suositellut käyttäjille kyseenalaisia videoita, joissa muun muassa esiintyy nuoria tyttöjä seksuaalisesti vihjailevissa asetelmissa sekä sukupuolielimiä.

Uutissivuston julkaisemien tietojen mukaan Business Insider seurasi Facebook in omistaman Instagramin uutta videopalvelua kolmen viikon ajan.

Business Insider kertoi tehneensä poliisille ilmoituksen sellaisista videoista, joiden se epäilee olevan laittomia. Sivuston mukaan Instagramilla kesti viisi päivää ennen kuin nämä videot saatiin poistettua. Sittemmin Instagram on pyytänyt anteeksi niiltä käyttäjiltä, jotka ovat nähneet kyseisiä videoita. Lisäksi se on kertonut haluavansa tehdä IGTV:stä turvallisen tilan nuorille ihmisille.

Kesällä lanseerattu IGTV on lähtenyt kisaan YouTube n kanssa. IGTV:ssä kuka tahansa Instagramin käyttäjä voi perustaa oman kanavan ja ladata palveluun jopa tunnin mittaisia videoita.