Yhdysvaltain vaalien jälkeen on keskustelu käynyt kuumana yrittikö Venäjä vaikuttaa vaalien tulokseen ja mitä se lopulta sai tehtyä? Asiaa tutkivat viranomaiset yrittävät selvittää sosiaalisen median roolin tapahtuneessa, mutta turhautuvat kierteleviin vastauksiin.

Bloombergin mukaan niin Facebook in, Twitter in kuin Googlen kin silmäätekeviä vaaditaan senaatin eteen antamaan asiasta virallisia lausuntoja. Jo tässä vaiheessa senaatti on ärtynyt Facebookin kiertelyyn, jonka alustava lausunto oli epämääräinen ja puolusteleva.

Facebook on myöntänyt myyneensä venäläisille tahoille mainostilaa 100 000 dollarilla, jota venäläiset käyttivät vaaliaiheisten mainosten esittämiseen.

Ongelmakohta on, että Facebook on kertonut vain mainoksista jotka on maksettu ruplilla. Senaatin mielestä tämä ei riitä, sillä venäläiset olisivat voineet ostaa mainoksia myös muilla valuutoilla, eikä Facebook tietäisi tästä.

Tutkintakomiteassa istuva senaattori Mark Warner onkin tyytymätön siihen, ettei se ole edelleenkään saanut riittävästi yksityiskohtia koskien noin 3000 näistä venäläisrahoitetuista mainoksista.

”Viime viikolla Facebook sai pisteitä siitä, että he toivat asian esiin, mutta nyt olisi todella tärkeää, että se laittaisi aikaa, vaivaa ja resursseja tutkimukseen jollain merkittävällä tavalla”, Warner tylytti Facebookia.

Lähde: Tivi