Cannes

Ville Perttula 24.7.2018 11:32 päivitetty 24.7.2018 11:46

Uudistunut Cannes Lions painoi emoyhtiönsä tuloksen alas

Pekka Mustonen
Cannes Lions -festivaali järjestetään Ranskan Cannesissa.

Kilpailutöiden määrä laski tänä vuonna huomattavasti, mikä vaikutti mainosfestivaalin emoyhtiön Ascentialin tulokseen.

Cannes Lions -mainosfestivaalin omistava Ascential julkisti vuoden ensimmäisen puoliskon tuloksen eilen. Yhtiön tulos painui alamäkeen muutoksia kokeneen mainosfestivaalin vuoksi. Silti yhtiön mukaan uusi, lyhyempi ja uudistunut Cannes otettiin vastaan hyvin.

Mumbrellan mukaan Ascential teki noin 53,7 miljoonan punnan eli 60 miljoonan euron tuloksen. Viime vuonna tulosta kertyi noin 63 miljoonaa puntaa eli noin 70,6 miljoonaa euroa.

Noin 40 prosenttia Cannesin tuloista on muodostunut kilpailusarjoihin ilmoitettavista töistä. Näiden määrä väheni 21 prosentilla tänä vuonna, kertoo Ad Age. Viime vuonna kilpailusarjoihin ilmoitettiin 41 170 työtä, kun taas tänä vuonna kilpailutöitä nähtiin Cannesissa noin 32 400.

Myös ranskalaislähtöinen toimistoketju Publicis rajoitti läsnäoloaan Cannes Lionsissa tänä vuonna säästösyistä, mutta on luvannut palata ensi vuonna.

Ascentialin mukaan sen partneruuksien ja digitaalisen liiketoiminnan osa-alue kasvoi 35 prosenttia.

Cannes Lions uudisti festivaalin hinnoittelua ja kilpailukategorioita tänä vuonna. Muutos toi mukanaan halvempia festivaalipasseja ja hintojen jäädytyksiä.

Myös kilpailujärjestelmää muutettiin. Tänä vuonna saman kisatyön sai lähettää enää kuuteen kategoriaan, kun ennen rajaa ei ollut. Tapahtuma myös lyheni kahdeksasta päivästä viiteen.

Viime vuoden festivaalin jälkeen keskustelu Cannes Lionsin kustannuksista kävi kuumana. Muun muassa WPP:n perustaja ja entinen toimitusjohtaja Martin Sorrell kritisoi festivaalin toimistoille aiheuttamia kustannuksia. WPP leikkasikin viime vuonna Cannes Lionsin osallistujien määrää tuhannesta 500:een.

Adweekin mukaan koko festivaalin osallistujien määrä laski liikkuu 20–25 prosentin välillä. Vuosi sitten Cannes Lionsiin osallistui virallisten tietojen mukaan 12 000 lipun ostanutta kävijää.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Nimitykset

17.06.2019 15:56

Frantic nimitti Emma Laihon johtamaan suunnittelua

Laihon keskeisiä vastuualueita uudessa roolissa ovat Franticin suunnitteluyhteisön kehittäminen, asiakkaiden muotoiluosaamisen kehittäminen ja muotoiluverkostoissa vaikuttaminen.