Autokauppa

Henni Jääskeläinen 3.7. 09:23

Uusi autojen nettihuutokauppa aloitti toimintansa – lähtöhinta aina 0 euroa

Nettihuutokaupasta voi ostaa käytettyjä autoja.

Autokauppa on saanut uuden toimijan, sillä käytettyjen autojen huutokauppaportaali Honk! on aloittanut toimintansa. Digitaalisessa kauppapaikassa on myynnissä autoliikkeiden ja -vuokraamojen käytettyjä autoja.

Autojen hinnat lähtevät aina nollasta eurosta.

"Halusimme tehdä auton ostamisen ja siihen liittyvän hintaneuvottelun asiakkaille helpoksi. Sen myötä kauppatavaksi valikoitui huutokauppa", toimitusjohtaja Sami Pöllänen sanoo tiedotteessa.

Autot ovat koeajettavissa ja niihin pääsee tutustumaan autoliikkeissä.

Honkin perustajat Pöllänen ja Timo Yli-Salomäki ovat toimineet Autokeskuksen ja Laakkosen toimitusjohtajina.

Jos käytetyn auton ostaminen verkosta tuntuu liian isolta riskiltä, kannattaa muistaa, että kaupoilla on 14 vuorokauden peruutusoikeus.

Käytetyt autot ovat vuodesta toiseen kuluttajaneuvontaan tulleiden valitusten ykkössijalla, Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV kertoo.

Virhevastuu määritellään aina tapauskohtaisesti. Käytännössä korjauskustannuksia usein jaetaan myyjän ja ostajan kesken, Talouselämä kirjoitti keväällä.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö