Nimitys

M&M 2.6.2016 10:21

Vaasan yliopiston markkinoinnin professoriksi nimitettiin Hannu Makkonen

Hannu Makkonen

Makkonen on aiemmin toiminut erilaisissa tutkimus- ja opetustehtävissä Turun kauppakorkeakoulussa.

Vaasan yliopisto kertoo nimittäneensä kauppatieteen tohtorin, dosentti Hannu Makkosen uudeksi liiketaloustieteen, erityisesti markkinoinnin professoriksi. Hän aloittaa tehtävässä elokuun alussa.

"Markkinoinnin professorin tehtävässä minua kiinnostaa erityisesti miten Vaasan yliopiston markkinoinnin yksikön monipuolista kuluttajakäyttäytymisosaamista voitaisiin hyödyntää erilaisten yhteiskunnallisten muutosprosessien ja innovaatioiden leviämisen ymmärtämiseksi, ja miten tätä tietoa voitaisiin hyödyntää yritysten liiketoiminnallisissa tarkoituksissa ja alueellisessa kehittämisessä", Makkonen sanoo tiedotteessa.

"Uskon, että Vaasan yliopiston muiden tutkimusryhmien kanssa on mahdollisuuksia rakentaa yhteisiä, monitieteisiä tutkimusavauksia näihin teemoihin liittyen."

Makkonen on aiemmin toiminut erilaisissa tutkimus- ja opetustehtävissä Turun kauppakorkeakoulussa vuodesta 2004 lähtien. Hänet nimitettiin markkinoinnin dosentiksi Vaasan yliopistoon viime marraskuussa.

Makkonen on julkaissut artikkeleita yritysten välisen markkinoinnin lehdissä ja hän on kiinnostunut etenkin liiketoimintaekosysteemeihin liittyvästä tutkimuksesta.

Makkonen on viimeisen vuoden aikana johtanut myös liiketoimintaekosysteemitutkimusta osana autonomisten ja etäohjattujen laivojen kehittämiseen tähtäävää AAWA-tutkimushanketta.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö