Markkinointitoimisto Valve on palkannut riveihinsä Ilmari Pielan. Piela toimi aiemmin Wärtsilän palveluksessa, jossa hän vastasi datajohdetun markkinoinnin kehittämisestä. Hänen tittelinsä Valvella on Digital & Strategy -johtaja.

Rekrytoinnilla on tarkoitus vahvistaa datajohdetun kasvumarkkinoinnin palveluita, joihin ”sisältyvät markkinoinnin teknologioiden ja digitaalisten kanavien hyödyntäminen myynnin kasvattamisessa ja asiakaskokemuksen parantamisessa”.

”Ilmari vahvistaa meillä entisestään vahvaa datajohdetun markkinoinnin osaamista, aina strategisesta suunnittelusta konkreettisiin toimenpiteisiin asti,” kertoo toimitusjohtaja Sara Nikander.

”Data ja teknologia ovat merkittävä osa markkinoinnin ja myynnin yhteispeliä. Valveella tätä osaamista on hyödynnetty kansainvälisessä B2B-markkinoinnissa jo vuosia. Kasvua on rakennettu pitkäjänteisesti ja edessä on paljon mielenkiintoisia mahdollisuuksia”, Piela sanoo tiedotteessa.

Valve osti lokakuussa Recommended Group Oy:n ja ilmoitti tuolloin tähtäävänsä Pohjoismaiden johtavaksi B2B-toimistoksi.