Juttu on julkaistu alun perin Markkinointi & Mainonta -lehdessä 22/2018.

Turha vääntäminen ja liika arvailu turhauttivat, joten suunnittelutoimisto Werklig alkoi työstää projekteja workshopeissa asiakkaiden kanssa.

”Taustalla oli henkilökohtainen ammatillinen ahdistus, ja projekteista haluttiin laadukkaampia. Kaikki säästävät aikaa, kun työn saa tehtyä kerralla ja vähällä arvailulla”, Werkligin luova johtaja Anssi Kähärä kertoo.

Werklig on suunnitellut muun muassa Helsingin kaupungin ilmeuudistuksen tiukassa aikataulussa.

”Julkishallinnon projekti piti viedä läpi organisaation muutamassa kuukaudessa. Noin 30 kaupungin työntekijää tuli toimistolle kahden viikon välein. Kävimme heidän kanssaan läpi ideoita ja mood boardeja.”

Työpajat tai ”sprintit” olivat tärkeä osa suunnittelua. Kähärän mukaan uudistuksen vastustus vähenee ja toteutuksen laadun kokemus lisääntyy, jos on mukana prosessissa.

”Visuaaliset ratkaisut on helpompi hyväksyä, kun tietää, miten niihin on päädytty. Joku voi inhota vihreää, mutta hyväksyy värin käytön, koska tietää, miksi se on valittu.”

Myös Amos Rexin ja Kyrö Distillery n nykyilmeet ovat Werkligin käsialaa. Omana brändisuunnittelun korkeakoulunaan Kähärä pitää Kyröä, jonka ilmeestä hän yksin vastasi brändin alkuvuosina.

Onko visuaalinen ilme huono, jos siitä ei vain tykkää?

”Laatu on haastava termi. Mainonnan laadun voi määritellä ROI-kulmalla ja sillä, että tuotteet myyvät enemmän. Meidän työmme on erilaista ja sen laatua on hankalaa mitata.”

Vaikka laatu on hankala määritellä, se voi olla helppo tunnistaa. Oman työn laadun paraneminen on selvää.

”Nykyhetkeen verrattuna kaikki vanhat työt ovat tosi huonoja.”

Asiakas ei saa laatua vain viskomalla lisää euroja toimistoa kohti. Hyvä briiffi on ratkaisevampi.

”Suunnittelussa raha on aikaa, mutta iso budjetti merkitsee usein parempaa medianäkyvyyttä tai materiaaleja. Laatu paranee, jos tietää mitä haluaa, kuinka paljon rahaa on käytettävissä ja osaa viestiä asian suunnittelijoille.”

Kähärä korostaa yksityiskohtia, jotka viestivät brändin erityisyydestä, vaikka kyse olisi halvasta tuotteesta.

”Rakastan sitä, kun tuotteesta näkyy suunnitteluun ja miettimiseen käytetty aika. Japanilaisilla on tähän perustuva lahjan antamisen tapa. Lahja voi olla pieni, mutta kun siihen käyttää aikaa ja paketoi hienosti, syntyy tunne laadusta.”

Werklig on nyt 10-vuotias. Se perustettiin juuri ennen finanssikriisiä ja ison asiakkaan Nokia n notkahdusta. Alkuvaiheessa epäilijöitä löytyi, mutta Kähärän mukaan ala on ikuinen.

”Vertasin tätä silloin hautaustoimistobisnekseen. Visuaalisten ilmeiden ja brändien kanssa pelaamista on ollut yhtä kauan kuin kaupallista toimintaakin. Sen muoto vain muuttuu.”

Kähärän mukaan Werkligin asiakaskunta paisui Nokia-ajan jälkeen jopa liian laajaksi. Nyt tilanne on sikäli hyvä, ettei yksittäinen asiakas heiluta toimiston taloutta.

”Erilaiset asiakkaat tuovat taloudellista selkänojaa ja mielenkiintoa tekemiseen. Jos suunnittelee pelkkiä pankkeja viisi vuotta, hommasta tulee aika homeista.”

Werklig uskoo erikoistumiseen ja jättää yhden luukun taktiikan muille. Toiminta laajenee ulkomaisten asiakkaiden avulla.

”Emme koe painetta, että pitäisi muuttaa tekemisen fokusta tai ryhtyä yhtäkkiä tekemään jotain ihan muuta.”

Kilpailut ovat Kähärän mukaan suunnittelutoimiston ainoa pr-väline.

”Varsinkin kansainväliset kisat ovat hyvä tapa kehittää tunnettuutta.”

Grafian järjestämä Vuoden huiput on kerännyt kritiikkiä menneinä vuosina. Kisan on todettu olevan sisäänpäin lämpiävä ja keskinäisen selkään taputtelun kerho. Kähärä aloittaa Grafian hallituksen puheenjohtajana vuoden 2019 alussa. Hän pitää kisan viime vuosien kehitystä hyvänä.

”Kategoriat ovat vaihtuneet ja siinä on ollut iso murros, millaisia duuneja kisaan tulee. Vuoden huiput -festivaali on selkeä parannus. Vuosikirja ja näyttely ovat hyviä ajankuvia.”

Kisat ja palkinnot voivat Kähärän mukaan olla paitsi laatuleimoja ulospäin myös sisäisiä laatumittareita.

”Vuoden lopussa voi miettiä, mitä töitä kehtaa lähettää kilpailuihin. Jos sellaisia ei ole, voi kysyä, mitä helvettiä olemme tehneet koko vuoden.”

Onnekkaat sattumat ohjaavat

Miten päädyit Grafian hallituksen puheenjohtajaksi?

”Tehtävä haki minut. Ensiksi kieltäydyin. Mietin, riittääkö aikani järjestötehtäviin, mutta hyvä myyntipuhe vakuutti. Olemme tehneet Grafian kanssa paljon yhteistyötä ja lähettäneet kilpailuihin paljon duuneja. Olen ollut pari kertaa tekemässä Vuoden huiput -kilpailun ilmettä. Myös monet tuomarointityöt ovat tulleet Grafian kautta. Kyseessä on kiinnostava organisaatio, jossa toiminta on järjestetty fiksusti.”

Millaisia urahaaveita sinulla on?

”Tärkeintä on löytää ihmisiä, joiden kanssa on kiva tehdä töitä. Työpaikalla vietetään kuitenkin iso osa päivistä. Ei ole väliä, ovatko asiakkaat megakorporaatioita tai pienempiä tekijöitä, jos he maksavat laskunsa ja jos asiakkaan kanssa työskentelemisestä nauttii. Se on pitkällä tähtäimellä palkitsevampaa. Moni asia töissäni, kuten alan valinta, yrittäjyys ja projektit ovat edenneet ja kehittyneet orgaanisesti. Tietysti joitain asioita täytyy vähän ohjailla, mutta onnekkailla sattumilla on iso merkitys.”

Millaisia osaajia suunnittelu- toimisto kaipaa?

”Visuaalisia suunnittelijoita on paljon. Moni osaa myös ohjelmoida, mutta visuaalisen osaajan täytyy istua vieressä. Harvemmassa ovat yksisarviset – ne, jotka osaavat tehdä monenlaista. Kaipaamme useamman alan osaamista. Parhaimmillaan samassa tekijässä yhdistyisi kaksi ihmistä. Haemme nyt tekijää, jossa yhdistyvät copywriter ja konseptisuunnittelija. Pitää osata kirjoittaa sekä tehdä analytiikkaa ja tutkimusta. On tutkijoita, joiden ulostulo on aika kuivaa ja mainoshessuja, joilla on hyviä juttuja, mutta ei analytiikkaosaamista.”