Rahapelit

Juuso Parviainen 14.8. 08:43

Veikkaus perustaa eettisen neuvoston ja ottaa palkitsemisjärjestelmäänsä vastuullisuusmittarin

Mikael Ahlfors / Veikkaus

Veikkauksen hallitus piti kokouksen, jonka lopputuloksena oli päätös eettisen neuvoston perustamisesta sekä vastuullisuusmittarin lisäämisestä palkitsemisjärjestelmään.

Vastuullisuusmittarin lisääminen palkitsemisjärjestelmään koskee johtoa jo kuluvan vuoden osalta.

”Vastuullisuusperiaatteet ovat oleellisia kaikessa Veikkauksen toiminnassa. Yhtiö on jatkuvasti tehnyt toimenpiteitä vastuullisuuden toteuttamiseksi ja hallitus on säännöllisesti arvioinut pelihaittojen ilmenemistä”, Veikkauksen hallituksen puheenjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo sanoo tiedotteessa.

Lisäksi hallitus teki päätöksen eettisen neuvoston perustamisesta ja velvoitti toimivan johdon valmistelemaan esityksen seuraavaan hallituksen kokoukseen.

Veikkaus ei halunnut tarkentaa uusia linjauksia yksityiskohtaisemmin.

Viimeisin Veikkauksen mainoskohu syntyi radiomainoksesta, jossa terapeutti kehottaa neuvoa etsiviä pelaajia ”totouttamaan” unelmiaan. Veikkauksen ideana on, että pelaamisen haittoja saadaan kontrolloitua, joten aggressiivisena pidetty mainonta pelaamisen puolesta on nostanut aiheesta erilaisia mielipiteitä ilmoille.

Lisäksi julkisuudessa on pohdittu, kuinka Veikkauksen johtoa pystyttäisiin palkitsemaan pelaamisen vastuullisuuden lisäämisestä. Vastuullisuutta on vaikeampi mitata kuin tuottoja.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö