Kulunut vuosi on aiheuttanut voimakasta liikehdintää suomalaisella markkinoinnin kentällä. Paljon puhuttu murros edellyttää muutosta sekä suurilta että pienemmiltä alan toimijoilta.

Tuotantoyhtiö Veli Creative kuuluu niihin, jotka ovat pystyneet uudistumaan haastavassa tilanteessa.

Parin viime vuoden Veli on järjestelmällisesti satsannut yrityksen kehittämiseen ja kasvuun erityisesti VFX- ja 3D- osaamisessa sekä tehnyt omakustanteisia Things-lyhytelokuvia sekä zine-julkaisuita, kertoo yrityksen perustajiin kuuluva Joni Lindroos.

Viime vuonna Markkinointi & Mainonnan 30 alle 30 -listalla nähty Veli tunnetaan myös kyvystään ammentaa luovuutta projekteihinsa oman firman ulkopuolelta eli kaivaa verkostosta yllättäviäkin tekijöitä yhteistyökumppaneiksi.

Tekijöidensä luomisvoimasta elävällä mainosalalla Veli on onnistunut herättämään huomiota juuri omaleimaisella visuaalisuudella, monipuolisella verkostolla ja yhteyksillä erilaisiin kulttuurialan tekijöihin.

Seuraava askel onkin tehdä juuri verkostosta kilpailuetu. Lokakuun alussa Veli viestitti kolmen osaston mallista, joka koostuu liikkuvasta kuvasta (Veli.film), animaatiosta (Veli.fx) ja taiteilijaedustuksesta (Veli.art).

”Haluamme haastaa asiakkaita luomaan mielenkiintoisempaa ja näyttävämpää sisältöä”, Joni Lindroos sanoo.

Käytännössä Veli lisää palveluntarjontaansa ja kehittyy luovaksi tuotantostudioksi.

”Fokus on kuitenkin edelleen animaatio- ja videotuotannossa, mutta uusi kuvio mahdollistaa jatkossa paljon muutakin”, Lindroos jatkaa.

12 taiteilijaa listoille

Taiteilijoiden tuominen mukaan on herättänyt paljon kiinnostusta. Uudessa mallissa kaksitoista uuden polven taiteilijaa on liittynyt Veli-talliin. Tavoitteena on ”luoda silta monialaisten taiteilijoiden ja asiakkaiden välille”, kuten Joni Lindroos asian muotoilee.

Ideana on, että nyt on luotu myös vertaistukea tarjoava luova yhteisö taiteilijoille. Veli.art-yhteisöön kuuluvat hiljattain Vuoden kuvittaja -palkittu Aliina Kauranne.

Lisäksi taiteilijajoukkoon kuuluvat Fiskars-yhteistyöllä huomiota herättänyt muotisuunnittelija ja graafikko Maria Korkeila, videotaiteilija Irene Suosalo, Ukkeli-hahmoistaan tuttu Teemu ”Windows95 Man” Keisteri, graafikko ja videotaiteilija Maisa Immonen, mediataiteilija ja Munalissu-hahmon luoja Liisa Vääriskoski, kuvataiteilija Landys Roimola, ohjaaja Jenni Salonen sekä 3D-taiteilijat Morumotto, Oscu, Matti Vesanen ja Sakke Soini.

Joni Lindroos korostaa, että Veli haluaa erottua edistyksellisyydellään. Uudistuksessa on myös se vivahde, että verkostomalli tarjoaa taiteilijoille uusia mahdollisuuksia työntekoon aikana, joka on haastava kaikille.

Taiteilijoille Veli.art-verkosto tarkoittaa tietysti myös astumista kaupalliselle näyttämölle, mutta se ei tekijöitä kuulemma häiritse. Päinvastoin.

”Olemme alusta asti nähneet kaupallisuuden ennemmin luovuutta mahdollistavana kuin rajoittavana tekijänä. Parhaimmillaan mainonta on taidetta resursseilla”, Joni Lindroos sanoo.

Konsepti lanseerattiin viime viikolla. Vastaanotto on ilahduttanut.

”Olemme saaneet heti hyvää palautetta. On koettu hyväksi, että olemme ottaneet taiteilijoita siipiemme suojaan. Jatkossa haluamme tarjota huipputason taiteilijoita yhteistyöhön brändien ja toimistojen kanssa. Meiltä löytyy vahva ymmärrys ja osaaminen saattaa yhteen nämä kaksi tahoa”, Lindroos jatkaa.

Palautteessa on yksi tärkeä ulottuvuus, joka peilaa uuden Velin kunnianhimon tasoa.

”Varsinkin Veli.artin rosteri on saanut paljon huomiota myös kansainvälisesti. Tähtäin on kotimaan lisäksi myös selkeästi kansainvälisillä markkinoilla”, Joni Lindroos päättää.