Parolan Rottinki on yli 40 vuotta toiminnassa ollut perheyritys. Sen tunnetuin tuote on Klassikko-niminen roikkuva rottinkituoli, jonka suunnitteli yrityksen alkuaikoina sen perustaja Aulis Herranen. Riippuvan rottinkituolin muotokieli on monelle tuttu, mutta valitettavasti myös siksi, että sitä on kopioitu ahkerasti vuosien mittaan.

Keväällä 2019 Parolan Rottinki huomasi entisten jälleenmyyjiensä verkkokauppoihin ilmestyneen kopioita Klassikosta. Eräs näistä yrityksistä jopa käytti kopiotuotteidensa myynnissä Parolan Rottingin valokuvia.

”Otimme yhteyttä kopioita myyneisiin yrityksiin, ja pyysimme poistamaan kopiot myynnistä välittömästi. Koska asia ei edennyt kaikkien kohdella toivotulla tavalla, päädyimme hakemaan tukea Tekijänoikeusneuvostolta, vaikka tunnetusti taideteollisuustuotteet ovat saaneet huonosti suojaa”, kertoo Parolan Rottingin omistaja Anitta Herranen.

Tekijänoikeusneuvosto puolsi yksinoikeutta

Tekijänoikeusneuvosto tuki lausunnossaan Parolan Rottinkia. Lausunnossa todettiin, että riippukeinu on tekijänoikeuslain 1 §:ssä tarkoitettu teos ja että näin ollen Parolan Rottinki omistaa yksinoikeuden riippukeinuun.

Mutta:

”Lausunto ei ole lainvoimainen, koska malli on niin vanha, että sille ei voi enää saada mallisuojaa. Isä (Aulis Herranen) haki mallille aikanaan patenttia, mutta kun se ei ole varsinainen keksintö, sitä ei saanut. En tiedä, oliko heillä silloin 70-luvulla tietoa mallisuojasta, mutta se vain oli jäänyt. Heräsin itse tähän 2010, kun lunastin koko yrityksen osakkeet itselleni”, Herranen kertoo.

Mallisuojan puuttuminen tekee tuotteen designista vapaata riistaa, ja sitä myös ovat hyödyntäneet monet jälleenmyyjät. Kun Parolan Rottinki juhli 50-vuotisjuhlia 2017, he nostivat muun muassa Klassikon markkinointinsa kärkeen. Samoihin aikoihin rottinki alkoi tehdä paluuta sisustusmuotiin, ja Klassikon näköisiä riipputuoleja alkoi putkahdella suomalaisiin kauppoihin.

”En halua muita yrityksiä mollata, mutta toivoisin, että he voisivat valita riippukeinutuoliin jonkin muun mallin, kuin tämän joka meillä on. Olemme kuitenkin saaneet puoltavan lausunnon yksinoikeudesta tekijänoikeuslautakunnalta. Haluan myös nostaa esiin suomalaisen suunnittelun tärkeyttä”, Herranen sanoo.

Parolan Rottinki työllistää tällä hetkellä kolme henkilöä ja välillisesti muita toimijoita. Herranen sanoo, että Klassikko-riipputuoli on heidän kärkituotteensa.

”Kivijalassa ei käy (korona-ajan vuoksi) ketään, ja se on vähän paha, kun tuo riippukeinu on ollut meidän myydyin tuote, ja jos sen saa toisesta paikasta sata euroa halvemmalla, niin kyllähän se kohta alkaa näkyä meidän myynnissä. Toivoisin, että isot ottaisivat meidät pienet huomioon, etteivät veisi meiltä meidän ainoaa kärkituotetta, jonka myynnillä pysymme pystyssä.”

Vielä tänään esimerkiksi designhuonekaluja myyvä Vepsäläinen myi kopiota hintaan 199 euroa. Parolan tuoli maksaa 289 euroa. Vintage-riipputuoli nimellä myynnissä ollut tuoli on lähes yksi yhteen Parolan tuolin kanssa.

M&M soitti aamulla Vepsäläisen edustajalle, joka ei halunnut kommentoida julkisesti, miksi he ovat valinneet valikoimiinsa Parolan Klassikkoa ilmiselvästi muistuttavan riippukeinun. Mutta pian tämän jälkeen Vepsäläinen ja Parolan Rottinki löysivät keskusteluyhteyden, jonka päätteeksi Vepsäläinen lupasi vetää tuolinsa pois verkkokaupasta.

Aidot Parolan Rottingin riippukeinut, jotka on valmistettu vuonna 2015 tai sen jälkeen, tunnistaa myös keinussa olevasta nimilaatasta. Parolan Rottingin tuotteita myy muun muassa Finnish Design Shop.

Tällä hetkellä Parolan Rottingille suunnitellaan Suomessa uusia malleja, ja Herranen sanoo, että mallisuojan hakemiset on nyt huomioitu tarkoin.

Valmistus Indonesiassa

Mielenkiintoinen yksityiskohta rottinkikalusteiden valmistuksessa on, että lähestulkoon kaikki niistä valmistetaan Indonesiassa. Parolan Rottingilla on omat sopimusvalmistajansa, mutta kukaan ei kontrolloi, josko viereisessä pajassa kopioidaan samaa mallia.

Rottinkia pidetään myös ekologisena, koska se kasvaa sademetsissä puiden ympärillä, mikä osaltaan kannustaa säilyttämään sademetsiä, jotta rottingin saatavuus jatkuisi. Indonesian valtio rajoittaa tiukasti sen viemistä pois maasta. Esimerkiksi Suomessa rottinkia saa tuoda maahan vain Annansilmät-Aitta, joka työllistää näkövammaisia käsityöläisiä. Rajoituksesta johtuen Parolan Rottinki siirsi vuonna 1986 valmistuksensa Indonesiaan. Yrityksen rottinkikalusteiden oheistuotteita valmistetaan Suomessa.

Juttua päivitetty 9.4.2020:

Moni ei välittänyt pyynnöistä

Myös Kärkkäisellä on myynnissä riippukeinu, joka on kopio Parolan Rottingin Klassikosta. Samoin Iskulla on myynnissä vastaavanlainen malli. Anitta Herranen sanoo, että kaikille myyjille on lähetetty kirje poistaa keinu myynnistä, mutta vain yksi noudatti sitä. Esimerkiksi Kärkkäinen poisti keinun myynnistä ja näin kävikin, mutta nyt se on ilmestynyt takaisin myyntiin.

”Näitä on paljon nyt liikkeellä. Ikävä kyllä. Indonesialaiset pienet pajat eivät tiedä Suomen eikä Euroopan lainsäädäntöä ja kopioivat kaiken minkä netistä löytävät ja tarjoavat sitten niitä kaikille ympäri maailmaa. Ostajan vain pitäisi olla ostopäätöstä tehdessään "hereillä" ja tietoinen malleista, jotka näyttävät kopiolta, etteivät menisi niitä ostamaan”, Herranen sanoo.