”Verkkokauppaan on tulossa miljardikasvu ilman toista korona-aaltoakin”, summaa tiedotteessa indeksiä julkaisevan Vilkas Groupin toimitusjohtaja Markku Korkiakoski.

Verkkokaupan tilausmäärät kasvoivat huhti–kesäkuussa ennätystahtia, kertoo tuore verkkokauppaindeksi.

”Valtava määrä uusia asiakkaita löysi koronan myötä verkkokaupat. Digiloikka on todellakin tapahtunut, ja sen taloudellinen merkitys on suuri. Euromääräinen kasvu ei ole yhtä suurta kuin tilausmäärien kasvu, mutta 25 prosentin euromääräinen lisäys huhti–kesäkuussa merkitsee sitä, että verkkokauppaan on tulossa miljardikasvu ilman toista korona-aaltoakin”, Korkiakoski sanoo.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju pitää verkkokaupan keväistä kasvutarinaa hyvin ymmärrettävänä.

”Korona toi verkkokauppaan huomattavan määrän uusia asiakkaita, jotka ovat aluksi ostaneet pienempiä kertamääriä. Sitten keskimääräiset ostokset ovat alkaneet kasvaa, samalla kun suuri osa näistä uusista tulijoista on jäänyt verkkokauppojen asiakkaiksi”, Kangasharju sanoo.

Kangasharju arvioi, että verkkokaupalle on löytynyt uusi taso. Todennäköinen toinen korona-aalto lisäisi verkkokauppaa, mutta ei samanlaisella jättiloikalla kuin keväällä.

”Kun toinen aalto luultavasti joka tapauksessa tulee, on kyse enemmän metsäpalojen sammutuksesta kuin totaalisesta lockdownista. Verkkokaupan kasvutrendi jatkuu, mutta yhtä suurta hyppyä ei tule”, Kangasharju sanoo.

Vähittäiskaupan rakenteen muuttuminen kustannustehokkuuden turvin mahdollistaa vielä koronaloikkaakin suuremman hypyn verkkokauppaan, visioi Kangasharju.

”Verkkokaupan prosentuaalinen kasvu on nyt suurta. Suhteessa vähittäiskaupan kokonaisuuteen verkkokauppa on silti yhä pientä, joten nousupotentiaalia on vielä paljon. Kun verkkokauppa saa kivijalkaa alhaisemmat kustannukset paremmin näkymään alhaisempina hintoina, niin sitten räjähtää”, ennakoi Kangasharju.

Markku Korkiakoski arvioi Amazonin tulevan Suomeen kenties jo syksyllä.

”Jos emme valmistaudu Amazonin tuloon sekä kaupan itsensä että valtion päättäväisin toimin, voi käydä huonosti. Amazonin rasvattu koneisto on kustannusteholtaan valtava, mutta voitot matkaavat maailman rikkaimman miehen Jeff Bezosin taskuun ja Suomeen jää vain rippeitä. Jos Suomen muutenkin riittämättömät markkinointirahat lisäksi alkavat upota Amazoniin, kärsii siitä suomalaisen kaupan ja tuotannon lisäksi yhä pahemmin myös kotimainen laadukas media”, Korkiakoski sanoo.

Korkiakosken mukaan #pelastetaankauppa-kampanja on pelastanut satoja suomalaisia kauppoja verkkokaupan pariin.

”On vaara, että näiden satojen uusien verkkokauppiaiden ansiokas työ menee pahimmillaan osin hukkaan. Suomalaisten kuluttajien pitää todella myös löytää niiden tuotteet, mikä edellyttää mittavia panostuksia markkinointiin. Ilman vahvaa markkinointia Amazonia vastaan on kovin vaikea kilpailla. Tässä tarvitsemme kokonaan uusia avauksia ja ennakkoluulotonta otetta ympäri yhteiskunnan”, Korkiakoski sanoo.