Ruotsista Suomeen hiljattain rantautunut videobloggaajien Youtube-verkosto Splay kerää yhteen yli 10 000 seuraajaa ylittäviä youtubettajia, eli Youtubessa videobloggaavia nuoria ja luo mainosyhteistyömahdollisuuksia sekä myy mainontaa vloggaajien puolesta.

Malli on tuttu blogimaailmasta. Indiedays-yhteisö aloitti samantyyppisen mallin vuonna 2010.

”Nuoret eivät katso enää tv:tä. He haluavat kommunikoida yhteisöissä. Me luomme niitä. Olemme suurempi kuin pohjoismaisten tv-kanavien palvelut”, Splayn perustaja ja toimitusjohtaja Vigor Sörman kertoi viime perjantaina järjestetyssä lanseeraustilaisuudessa.

Splay on onnistunut houkuttelemaan isoja mainostajia, kuten McDonald’s in, Pepsi n ja Coca-Cola n mainostamaan palvelussaan. Yksi onnistunut kampanja oli Ben & Jerry’s -jäätelöbrändin lehmien hyvinvointikampanja.

”Ben&Jerry’s oli kerännyt kolmen kuukauden aikana 90 vetoomusallekirjoitusta. Kun he aloittivat kanssamme yhteistyön, allekirjoituksia kertyi kolmessa viikossa 14 6000 ja myynti kasvoi seitsemän prosenttia”, Sörman kertoo.

Youtube ottaa mainostuotoista 45 prosenttia.

Tämän vuoden liikevaihtoennuste on Sörmanin mukaan noin 2 miljoonaa euroa koko Pohjoismaista yhteensä.

Alkuvaiheessa Splayn listoilla on Suomessa 28 videobloggaajaa. Syksyn mittaan määrä kasvaa. Myös nopeasti suosittua Smoukahontas-videobloggaajaa on pyydetty mukaan, mutta hän oli jo ehtinyt tehdä sopimuksen amerikkalaisen palvelun kanssa.