Vihreiden varapuheenjohtaja, kunnallispoliitikko ja varakansanedustaja Fatim Diarra on ilmoittanut ostavansa omakseen sähköpyörän, jonka oli saanut Helkamalta kaupallisen yhteistyön merkeissä.

Diarra oli kertonut kaupallisesta yhteistyöstä Instagram-tilinsä päivityksissä, joissa kertoi kokemuksiaan sähköpyörällä ajamisesta. Hän oli kertonut avoimesti myös pyytäneensä itse pyörää Helkamalta ehdottaessaan kaupallista yhteistyötä. Sähköpyörän hinta verkkokaupassa olisi noin 3 000 euroa.

Iltalehti nosti torstaina esiin poliittisen vaikuttajan poikkeuksellisen yhteistyön. Tämän jälkeen Diarra muutti suhtautumistaan.

”Koska yhteistyö Helkaman kanssa on herättänyt kysymyksiä rajanvedosta sosiaalisen median yhteistyön, vaikuttamisen ja poliittisen toiminnan välillä, katsoin parhaimmaksi vaihtoehdoksi purkaa yhteistyösopimuksen ja ostaa sähköpyörän omakseni”, Diarra kertoo Twitterissä.

”Olen poliitikko, vaikuttaja ja viestinnän asiantuntija. Laitoin toukokuussa Helkamalle viestiä heidän mainonnasta, joka ei mielestäni ollut monimuotoista. Se ei näyttänyt siltä, miltä pyöräilevä kansa tänä päivänä näyttää”, hän perustelee.

”Tästä olen alusta asti ollut avoin: minä itse pyysin polkupyörää, jotta voin pääsin testaamaan soveltuuko sähköpyörä myös minun kaltaiselleni ihmiselle. Halusin oman esimerkin kautta näyttää, että kyllä minun kaltaiseni ihmiset myös pyöräilevät.”

Iltalehden haastattelussa Diarra kertoi kokevansa pyörän olevan nyt hänen omansa, ja maksaneensa jo aiemmin pyörästä ”verotusarvon”. Samalla hän katsoi, ettei ollut käyttänyt poliittista asemaansa hyväksi lahjan saamisessa. Hänen mukaansa kyse oli Instagramin ”kehopositiivisuusviestinnästä”.

”Nämä ovat kaksi eri asiaa. Teen politiikkaa, mutta en ole päivätyössäni poliitikko”, Diarra sanoi Iltalehdelle.

Vihreiden puoluesihteeri Veli Liikanen sanoo Helsingin Sanomille pitävänsä Diarran johtopäätöstä hyvänä.

”Varapuheenjohtajan kohdalla ongelma varmaankin on se, että voi helposti jäädä epäselväksi, missä roolissa tätä yhteistyötä on tehty”, Liikanen sanoo.