Ville Loppinen tuli Columbia Roadille lokakuussa 2017 ja on aiemmin toiminut yrityksessä johtavana konsulttina. Ennen Columbia Roadia hän työskenteli Elisalla ja asiakaskokemuksen asiantuntijayritys Roger Studiossa.

Jalkapalloa aktiivisesti vuosien ajan pelanneen Loppisen joukkueurheilutausta näkyy myös hänen roolissaan Columbia Roadilla.

Loppisen mukaan hänen työssään tärkeintä on ennen kaikkea auttaa ja tukea Columbia Roadin ihmisiä kasvamaan ja oppimaan tiimeissä asiakkaiden liiketoimintatavoitteen tai -haasteen ympärillä.

”Samalla haluan pitää huolta siitä, että asiakkaillamme on parhaat mahdolliset asiantuntijat rakentamassa digitaalista kasvua. Loppujen lopuksi asiakkaidemme onnistuminen ja liiketoimintavaikutuksen aikaansaaminen mahdollistaa myös Columbia Roadin kasvun jatkumisen”, Loppinen toteaa tiedotteessa.

Columbia Road on tullut tunnetuksi siitä, että yritys toimii ilman toimitusjohtajaa. Johtajuusmallina on ollut alusta alkaen jaetun vastuun malli. Jatkossa Loppinen jakaa työtehtävät ja Columbia Roadin liiketoimintavastuun Eero Martelan kanssa.

Martela aloitti Columbia Roadilla vuonna 2016 ja Suomen-liiketoiminnasta vastaavana General Managerina viime vuoden maaliskuussa.

“Columbia Roadin vahvuus on alusta saakka ollut erinomainen tiimihenki – kaikilla on selkeä yhteinen tavoite, jota kohti mennään.”

”Sisäistä kilpailua on vähän ja keskinäinen luottamus on korkealla. Haluan omalta osaltani vahvistaa tätä kehitystä yhdessä Ville Loppisen kanssa, josta on tullut myös hyvä ystävä Columbia Road -vuosien aikana”, Martela sanoo.

Columbia Roadin viime vuoden liikevaihto Suomessa oli 8,9 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuoteen kertyi 46 prosenttia. Samaan aikaan Suomen-liiketoiminnan tulos oli 1,4 miljoonaa euroa. Tilikauden lopussa henkilöstön lukumäärä oli noin 100. Columbia Road on konsulttiyhtiö Futuricen tytäryhtiö.