Vuoden 2019 parhaat mainoselokuvat ja niiden tekijät palkittiin 25. Voitto-gaalassa torstaina 5. maaliskuuta Suvilahden Kattilahallissa.

Illan pääpalkinnon eli Grand Prix’n voitti Saarioisten Klassikon tunnistaa. Mainoksen on suunnitellut Bob the Robot ja tuottanut Cocoa Mediaproductions. Klassikon tunnistaa oli myös erillisen Musiikki- ja äänisuunnittelusarjan tuomariston mielestä sarjansa paras kokonaisuus.

“Mainoselokuvan toteutuksen eheys ja oivaltavuus yhdessä katsojan palkitsemisella nostavat tämän jo itsessään upean idean nerokkaaksi kokonaisuudeksi, joka herättää aitoja tunteita ja kestää useamman katselu- ja kuuntelukerran”, tuomaristo kommentoi.

Screenforce Finland jakoi vuoden TV-mainostajan palkinnon, jonka sai Verkkokauppa.com. “Vuoden mainostaja ei ennen viime vuotta ole juuri tehnyt mainoselokuvia tai televisiomainontaa. Suunnanmuutos on vaatinut rohkeutta koko yritykseltä, mutta se näkyy jo tuoreeltaan yrityksen myynnissä. Mainonta on kasvanut pelkästä taktisesta mainonnasta tarinalliseen läsnäoloon, joka aidosti myös ohjaa verkkoon ja kauppaan. Kiitämme Verkkokauppa.comia rohkeudesta markkinoinnin suunnanmuutoksessa ja onnittelemme upeista tuloksista”, Screenforce Finlandin toiminnanjohtaja Anna Lujanen perustelee valintaa.

Huumori kukki shortlistalla

Tänä vuonna kilpailun shortlistalle oli valikoitunut humoristisia toteutuksia.

“Tuomaristo nosti kilpailun shortlistalle useita huumoriin perustuvia mainoselokuvia, ja tämä tiedostamaton linja säilyi lopulta myös palkituissa töissä. Huumorilla on onnistuttu luomaan vahvempia toteutuksia”, toteaa tuomariston puheenjohtaja, tuottaja Juha-Matti Nieminen.

Kilpailun yleisessä sarjassa kultaa voitti McDonald’sin Niille, jotka eivät syö Mäkkärissä - Hakikset. Tuomaristo perusteli valintaa muun muassa sillä, että tutun asetelman kääntäminen toimii nerokkaasti, ja mainos uskaltaa nauraa omalle brändilleen. Hopeaa voitti Oululaisen Tämän suomalaisempaa ei ole -sarja, joka valittiin myös yleisöäänestyksessä Yleisön Parhaat Sekunnit -sarjan voittajaksi. Yleisen sarjan pronssille ylsi Snellmannin Superior Roadtrip.

Online video -sarjassa kultaa voitti Rokua Skincaren Face the Nature. Mainos on tuomaristyon mukaan visuaalisesti kaunis ja tasapainoinen kokonaisuus, joka pystytään online-ympäristössä kohdistamaan tarkasti oikealle kohderyhmälle. Hopeaa voitti Pohjola Vakuutuksen Markku ja Johannes –sarja, joka todistaa, että vakavaakin aihetta voi mainonnassa käsitellä huumorin keinoin. “Viesti menee katsojalle paremmin perille, kun ei julisteta vaan kerrotaan tarina lämpimän huumorin kautta”, toteaa tuomaristo.

Pronssille ylsi lääkevalmistaja Rochen interaktiivinen mainoselokuva Saaran kaksi elämää, joka käyttää nerokkaasti hyväkseen online-tekniikkaa ja katsojan mahdollisuutta osallistua mainoksen tarinaan.

Yhteiskunnallinen- ja kulttuurisarjassa parhaana palkittiin Hyvinkään Red Carpet Film Festivalin Carpet Service, joka oli tuomariston mielestä ”koko kilpailun elokuvauksellisin kokonaisuus”.

Efekti- ja animointisarjan voitti Lidlin Mitäköhän Hans tekisi? Sarjan tuomaristo perustelee valintaa sillä, että pienellä mutta tarinan kannalta perustellulla efektillä mainos nousee täysin uudelle tasolle.

Vuoden tuotantoyhtiönä palkittiin Otto Tuotanto. Palkinto myönnetään vuosittain tuotantoyhtiölle, joka kerää tuomaristolta eniten pisteitä shortlistalle nousseista mainoselokuvista. Vuoden ohjaajana palkittiin pitkän uran mainoselokuvien parissa tehnyt Olli Rönkä.

Tuomaristo jakoi myös kunniamainintoja ansioituneille tekijöille ja brändeille. Kunniamaininnalla palkittiin vfx-artisti Hugo Kiekeben, Grillifilmsin toimitusjohtaja ja tuottaja Hanna Tuovio, copywriter Antti Tuominen sekä 40-vuotisjuhlavuottaan viettävät Pauligin Juhla Mokka -mainoselokuvat.

Voittajat

YLEINEN SARJA

GRAND PRIX:

Saarioinen – Klassikon tunnistaa

Mainostaja: Saarioinen

Mainostoimisto: Bob the Robot

Tuotantoyhtiö: Cocoa Mediaproductions

Mediatoimisto: Carat Finland

KULTA:

Niille jotka eivät syö Mäkkärissä

Mainostaja: McDonald's Suomi

Mainostoimisto: NORD DDB Helsinki

Tuotantoyhtiö: Lucy Loves Stories

HOPEA:

Oululainen – Tämän suomalaisempaa ei ole

Mainostaja: Oululainen, Fazer Bakery

Mainostoimisto: Miltton Creative

Tuotantoyhtiö: Directors Guild

PRONSSI:

Snellman – Superior Road Trip

Mainostaja: Snellmanin Lihanjalostus

Mainostoimisto: United Writers

Tuotantoyhtiö: Grillifilms

ONLINE-SARJA

KULTA:

Face the Nature

Mainostaja: Rokua Skincare

Mainostoimisto: Konstig & Konst

Tuotantoyhtiö: Konstig & Konst

HOPEA:

Pohjola vakuutus – Markku ja Johannes

Mainostaja: Pohjola Vakuutus

Mainostoimisto: hasan & partners

Tuotantoyhtiö: hasan & partners

Mediatoimisto: ToinenPHD

PRONSSI:

Saaran kaksi elämää

Mainostaja: Roche

Mainostoimisto: Miltton Creative

Tuotantoyhtiö: Otto Tuotanto

YHTEISKUNNALLINEN- JA KULTTUURISARJA

VOITTAJA:

Carpet Service

Mainostaja: Red Carpet -elokuvafestivaali

Mainostoimisto: Red Carpet Event

Tuotantoyhtiö: Red Carpet Film & Tv

MUSIIKKI JA ÄÄNISUUNNITTELU

VOITTAJA:

Saarioinen – Klassikon tunnistaa

Mainostaja: Saarioinen

Mainostoimisto: Bob the Robot

Tuotantoyhtiö: Cocoa Mediaproductions

Mediatoimisto: Carat Finland

EFEKTI JA ANIMOINTI

VOITTAJA:

Lidl – Mitäköhän Hans tekisi?

Mainostaja: Lidl Suomi

Mainostoimisto: Folk Finland

Tuotantoyhtiö: Otto Tuotanto

VFX: The Gentleman Broncos

YLEISÖN PARHAAT SEKUNNIT:

Oululainen – Tämän suomalaisempaa ei ole

Mainostaja: Oululainen, Fazer Bakery

Mainostoimisto: Miltton Creative

Tuotantoyhtiö: Directors Guild

VUODEN TUOTANTOYHTIÖ:

Otto Tuotanto

VUODEN OHJAAJA:

Olli Rönkä

VUODEN MAINOSTAJA:

Verkkokauppa.com

KILPAILUN TUOMARISTO

• puheenjohtaja Juha-Matti Nieminen, tuottaja, Directors Guild

• Pekka Sauro, tuottaja, Pablo Films

• Henri Ollinkari, Executive producer, Cocoa Mediaproductions

• Vanessa Vandy, ohjaaja-kuvaaja

• Suvi Lähde, Creative Director, SEK

• Henna Aapola, Senior creative, Mainostoimisto Wörks

• Tuukka Tujula, Senior Creative, Dynamo & Son

• Tapu Haro, Creative Director, Sherpa

• Antti Isokangas, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja, Kotipizza Group

• Sami Särkelä, Digital and Marketing Director, Gigantti

• Sohvi Salmelin, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Helen

• Anna Lujanen, toiminnanjohtaja, Screenforce Finland

• Riikka-Maria Lemminki, toimitusjohtaja, Marketing Finland

• Juhana Manner, ohjaaja

Efekti- ja animointisarjan tuomaristo

• puheenjohtaja Veikko Ruuskanen, CEO, colorist, Toast

• Anssi Määttä, ohjaaja

• Janne Korsumäki, Production Designer, Gigglebug Entertainment

• Turkka Syrjäläinen, CEO, Whitepoint Digital

• Olli Leppänen, kompositoija

Musiikki- ja äänisuunnittelusarjan tuomaristo

• puheenjohtaja Virpi Immonen, manageri & music supervisor, Fullsteam Management

• Iisa Pajula, laulaja-lauluntekijä

• Tuomas Kantelinen, elokuvasäveltäjä

• Pera Pirkola, tuottaja-säveltäjä, Hotspot

• Lassi Vierimaa, äänisuunnittelija, Silencio.