Brändit

Jari Saario 14.9. 15:39

Volkswagen aikoo lopettaa Kuplan valmistuksen

Matka päättyy. Volkswagen Beetlen eli Kuplan tuotanto päättyy heinäkuussa 2019.

Kuplavolkkarin matka katkeaa näillä näkymin vuoden 2019 aikana.

Volkswagenin Yhdysvaltojen tytäryhtiö kertoo, että klassikkoauto Volkswagen Beetlen eli Kuplan matka tulee tiensä päähän. Nykyisen, kolmannen sukupolven Kuplan tuotanto päättyy Meksikon Pueblan tehtaalla heinäkuussa 2019, kertoo Automotive News Europe -verkkolehti.

VW:n Yhdysvaltojen toimitusjohtajan Hinrich Woebcken mukaan yhtiölllä ei ole "välittömiä suunnitelmia korvata nykyistä mallia uudella". Kuplan menestys Yhdysvaltojen markkinoilla on hiipunut vuosi vuodelta, kun ostajia kiinnostavat ennen kaikkea crossoverit ja lava-autot.

Woebcken mukaan VW satsaa jatkossa lisää automalliston "sähköistämiseen" eli sähköautoihin ja hybrideihin. Yhdysvalloissa myytiin viime vuonna vaivaiset 15 166 uutta Kuplaa.

Kuplan juuret ovat 1930-luvun Saksassa. Alkuperäisen "kansan auton" eli Kuplan suunnitteli Ferdinand Porsche.