Kampanjat

M&M 31.5.2016 08:51

Volvo nappasi jälleen Zlatanin - "monia yhtäläisyyksiä"

Volvo

Jalkapalloilija Zlatan esiintyy taas Volvon kampanjassa.

Autonvalmistaja Volvo on saanut jalkapallotähti Zlatan Ibrahimovićin jälleen kampanjansa keulakuvaksi.

Zlatanin johdolla Volvo hyödyntää jalkapallon EM-kisahuumaa ja lanseeraa V90-sportswagonin Euroopan markkinalle. Kampanjassa entinen Paris Saint-Germainin pelaaja muistelee nousuaan vaatimattomista oloista Malmösta urheilukuuluisuudeksi.

"Kampanja juhlistaa yksilöllisyyttä – sitä voimaa, joka piilee kyvyssä ajatella eri tavalla", toteaa autonvalmistajan Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan toimintojen johtaja Anders Gustafsson tiedotteessa.

"Zlatanin ja Volvon matkalla on monia yhtäläisyyksiä. Emme olisi päässeet nykyiseen asemaamme, jos olisimme tehneet asiat samalla tavalla kuin kaikki muut."

Volvon uuden kampanjan on toteuttanut yhtiön pitkäaikainen mainostoimistokumppani Forsman & Bodenfors.

Uusi kampanja käynnistyi maanantaina 30. toukokuuta televisiossa ja sosiaalisen median kanavissa.

Musiikin kampanjaan on säveltänyt Oscar-palkittu säveltäjä Hans Zimmer, joka tunnetaan muun muassa Gladiaattori ja Interstellar -elokuvien musiikin säveltäjänä.

Zlatan teki kampanjayhteistyötä Volvon kanssa myös vuonna 2014. Tuollon jalkapalloilija metsästi Ruotsin metsissä ja tulkitsi maan kansallislaulua.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö