Kotimaiset äänikirjat kahmivat palkintoja perjantaina ensimmäistä kertaa Suomessa järjestetyssä Storytel Awards -gaalassa. Tapahtuma pidettiin koronavirustilanteen takia virtuaalisena, ja gaalan juontajana toimi Maria Veitola.

Palkintoja jaettiin neljässä eri kategoriassa: kaunokirjallisuus, tietokirjallisuus ja elämäkerrat, jännitys ja dekkarit sekä lasten ja nuorten kirjat. Kotimaiset tarinat menestyivät gaalassa erinomaisesti, sillä jokaisen kategorian voitti kotimaisen kirjailijan tekemä teos. Eniten voittoja kahmi näyttelijä-koomikko Pirjo Heikkilä, joka on lukenut äänikirjaksi kaksi neljästä voittajateoksesta.

Yleisöllä oli vuoden 2019 parhaiden äänikirjojen valinnassa suuri rooli. Esivalintalista koottiin Storytelin suosituimpien ja parhaiten arvioitujen äänikirjojen joukosta, joista yleisö sai äänestää finaaliin viisi parasta kirjaa. Niiden joukosta asiantuntijaraadit valitsivat voittajat.

Kaunokirjallisuuden kategoriassa ykkössijan nappasi Anni Saastamoisen Sirkka, joka toimii raadin mukaan erityisen hyvin äänikirjana. Teos on raadin mielestä täydellinen esimerkki siitä, kuinka oikealla lukijalla alkuperäinen teos saa uuden elämän. Kirjan lukija on Pirjo Heikkilä.

”Teos on äänikirjana kokoaan suurempi. Kerronta on helposti seurattavaa ja viihdyttävää, ja päähenkilö on kiinnostava ja ainutlaatuinen persoona, josta paljastuu uusia puolia tarinan edetessä. Teos antaa äänen henkilölle, jonka kaikki tiedämme mutta jonka ajatuksia emme tunne. Teoksen lukija on kuin tehty tätä kirjaa varten, hän antaa oman tulkintansa tarinaan ja tuo siihen huumoria, lämpöä ja inhimillisyyttä”, raati perustelee.

Jännitys & dekkarit -kategorian voittajaksi raati valitsi yksimielisesti Max Seeckin dekkarin Uskollinen lukija. Raadin mukaan napakka ja koukuttava tarina toimi erityisen hyvin äänikirjana Satu Paavolan lukemana.

”Kirjan tarina, henkilöhahmot ja poliisin työnkuvaus oli niin uskottavasti ja ammattitaitoisesti kokoon kehrätty, että voittajan valinta oli helppo. Uskollinen lukija on lajityyppinsä muotovalio ja kansainvälistä ainesta”, raati perustelee.

Parhaana äänikirjana tietokirjallisuus ja elämäkerrat -kategoriassa palkittiin Venla Pystysen ja Linda-Maria Roineen kirjoittama elämäkerta Mercedes Bentso – Ei koira muttei mieskään. Raadin mukaan kirja vie maailmaan, joka ei ole millään tavalla miellyttävä ja josta kerrotaan harvoin. Se on tarina rap-artisti Mercedes Bentsosta eli Linda-Maria Roineesta, Helsingin huumepiireistä, hyväksikäytöstä, väkivallasta ja musiikin pelastavasta voimasta.

”Teos raapii kuuntelijan mieltä ja korvaa, kun lukijana on henkilö, joka itse kertoo oman tarinansa. Palkittu kirja on nimenomaan äänikirjana luontevasti omimmassa olomuodossaan. Kuuntelija tulee lukija-kirjoittajan kautta vedetyksi keskelle tapahtumia, tuntuu kun Roine kertoisi tarinaansa juuri minulle. Äänikirjaan tulee myös tunnustuksellinen ja intiimi ulottuvuus. Kirjan jälkeen kuulemme ja ymmärrämme paremmin”, raati kuvailee.

Lasten ja nuorten kirjallisuus -kategorian voittaja valittiin raatilaisten erilaisista taustoista ja lukutottumuksista huolimatta yksimielisesti. Voittajaksi valittiin kirjallisuudentutkija Maria Laakson tekemä nuorten tietokirja Taltuta klassikko, joka ei ole muodoltaan perinteinen tietokirja. Se yhdistelee kirjallisuudentutkijan asiantuntemuksen, tarkkapiirteisen kielentajun ja nykynuoria puhuttelevan verbaalitykityksen. Siksi raadin mielestä äänikirjan lukijan karisma saa kuulua tulkinnassa.

”Pirjo Heikkilän tunnistettava ja kuulijan huumoria oikealle taajuudelle virittävä ääni imaisee kirjallisuuden klassikoihin ennakkoluuloisesti ja penseästi suhtautuvan nuoren kahdeksan kotimaisen klassikkoteoksen pariin. Nuorten lukemaan innostamisessa lähes kaikki keinot ovat jo sallittuja”, raati perustelee.

Kirjakauppaliiton uusimpien tilastojen mukaan äänikirjamyynti vuoden 2020 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana on kaksinkertaistunut viime vuoteen verrattuna.

Dekkarit ja true crime ovat äänikirjoina erityisen suosittuja genrejä. Suomessa kuunnellaan äänikirjoina myös poikkeuksellisen paljon elämäkertoja. Koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen aikana nosteessa ovat olleet erityisesti lastenkirjallisuus sekä viihteellinen hyvän mielen kirjallisuus.

Viime vuonna pelkästään Storytelissä kuunneltiin äänikirjoja yhteensä 14,3 miljoonaa tuntia mikä on 14,2 miljoona tuntia enemmän kuin neljä vuotta aikaisemmin vuonna 2016. Storytelin käyttäjät viettävät aikaa äänikirjojen parissa keskimäärin jo yli tunnin päivässä.

”Kustantajayhteistyökumppaneiltamme ja äänikirjojen tekijöiltä saamamme positiivinen vastaanotto sekä yleisöäänestyksen suosio viestivät vahvasti kasvavasta kiinnostuksesta äänikirjoja kohtaan ja siitä, että tapahtumalle oli tilausta juuri tässä ajassa”, Storytelin markkinointipäällikkö Hanna Walldén kertoo tiedotteessa.