Toimistot

Sanna Pekkonen 13.2. 11:05

Vuoden kansainvälisenä toimistona palkitun Åkestam Holstin luova johtaja: "Maalaisjärkeä tarvitaan, jotta toimistosta ei tule hikipajaa"

Valdemar Mørkeberg

Ruotsalainen Åkestam Holst on noussut kansainväliseen tunnettuuteen muutaman viime vuoden aikana, vaikka mainostoimisto on perustettu lähes 20 vuotta sitten. Mistä menestys kumpuaa nyt?

Ruotsalainen mainostoimisto Åkestam Holst palkittiin Adweekin vuoden kansainvälisenä toimistona 2017, ja se vei ruotsalaistoimistoista eniten pystejä kotiin viime kesän Cannes Lions -festivaalilta. Åkestam Holstin luovan johtajan Magnus Jakobssonin mukaan oikeiden ihmisten löytäminen on ollut menestyksen avain.

”Meidät tunnetaan ympäri maailman, koska teemme maailmanluokan työtä. Olemme vain palkanneet oikeat ihmiset”, Jakobsson kertoo M&M:lle.

Åkestam Holst on tullut tunnetuksi etenkin Ikean kekseliäistä kampanjoista. Retail Therapy -kampanjassa Ikean huonekaluja nimettiin ihmisten Googlesta hakemien ongelmien mukaan niin, että huonekalut olivat ratkaisu hakukoneeseen syötettyyn ongelmaan. Where life happens -kampanja taas esitteli arkisia, mutta harvoin kuvattavia tapahtumia eroperheestä tai adoptiosta. Tämän vuoden alussa Åkestam Holst herätti jälleen huomiota Ikean kampanjalla, jossa mainos toimi raskaustestinä. Raskaana olevat naiset saivat mainoksella alennuksen.

Grand Prix -pystin Åkestam Holst vei viime kesänä Cannes Lionsin innovaatiokategoriasta Humanium Metal -kampanjasta, joka kertoi ihmisoikeusjärjestön hankkeesta, jossa laittomista aseita tehdään metallia.

Jotta oikeat ihmiset saadaan toimistoon, on Jakobssonin mukaan tärkeää kehittää toimistokulttuuria.

”Ruotsissa nuorille luoville ei riitä, että toimisto on hyvä, vaan sen kulttuurin on oltava todella hyvä. Meillä sitä on kehitetty maalaisjärjellä. On silti tärkeää ymmärtää, että maalaisjärkeä todella tarvitaan, jotta toimistosta ei tule hikipajaa”, Jakobsson pohtii.

Hyvällä toimistokulttuurilla Jakobsson tarkoittaa, että esimerkiksi tasa-arvokysymykset ovat kunnossa kaikin puolin ja nuorillekin ammattilaisille annetaan mahdollisuuksia. Åkestam Holst palkittiinkin vuonna 2016 ruotsalaisena yrityksenä, joka on edistänyt eniten yrityksen sisällä tasa-arvoa ja monimuotoisuutta. Adweekin mukaan 55 prosenttia Åkestam Holstin senioritason johdosta on naisia, toimitusjohtaja Petronella Panérus mukaan lukien. Lisäksi noin 15 prosentilla työntekijöistä on juuria Pohjoismaiden ulkopuolelta.

Jakobssonin mukaan toimistokulttuuri voi olla ratkaisevaa jopa kilpailutuksissa.

Jakobsson itse tuli Åkestam Holstille vuonna 2015, samana vuonna kuin nykyinen toimitusjohtaja Petronella Panérus. Aiemmin Jakobsson on työskennellyt DDB Stockholmilla ja Saatchi & Saatchilla.

Verkostosta vauhtia kansainvälistymiseen

M&M tapasi Jakobssonin tammikuussa Kööpenhaminassa Creative North -verkoston tapaamisessa. Creative North on pohjoismaisten markkinointiviestintätoimistojen perustama verkosto, jonka puitteissa toimistot Ruotsista, Tanskasta, Norjasta ja Suomesta ovat aikeissa markkinoida pohjoismaista luovuutta ulkomaille. Tavoitteena on houkutella pohjoismaisille toimistoille lisää kansainvälisiä asiakkaita ja lisätä yhteistyötä toimistojen välillä. Åkestam Holst on yksi verkoston jäsenistä.

Jakobssonin mukaan toimisto on kiinnostunut verkoston tuomista mahdollisuuksista kansainvälistymiseen. Hän huomauttaa, että kansainvälisestä tunnettuudestaan huolimatta Åkestam Holstilla ei ole kansainvälisiä asiakkaita. Monet sen asiakkaat, kuten Ikea tai Volvo, kuitenkin operoivat maailmanlaajuisesti, joten myös toimiston työ on saanut kansainvälistä huomiota.

"Voimme kaikki hyötyä pohjoismaisen luovuuden markkinoimisesta maailmalle, jos pääsemme mukaan kansainvälisiin kilpailutuksiin", Jakobsson arvioi verkoston hyötyjä.

Åkestam Holst on myös osa vuonna 2014 alkunsa saanutta North Alliencea, jonka puitteissa joukko ruotsalaisia, norjalaisia ja tanskalaisia mainostoimistoja tekee yhteistyötä.

Jakobssonin mukaan myös Adweekin vuoden kansainvälinen toimisto -nimityksellä on ollut kiinnostavia seurauksia, mutta niistä hän ei voi paljastaa enempää.

"Tyhjä sisältö ei tavoita"

Åkestam Holst on tullut tunnetuksi hyvin luovista toteutuksista. Miten luovuudella menee, kun markkinoinnin automatisaatio on ollut viime vuosien ykköspuheenaihe?

Jakobssonin mielestä luovuus on tärkein osa datalähtöisen markkinoinnin suunnittelua. Hän uskoo merkityksettömän täytesisällön katoavan tulevina vuosina.

"Lähes jokainen brändi on tehnyt sisältöä tekemisen vuoksi, mutta tyhjä sisältö ei tavoita asiakkaita. Brändien on satsattava jatkossa parempiin sisältöihin."

Jakobsson kertoo, että Åkestam Holstin luova tiimi työskentelee tiiviisti suunnitteluosaston kanssa datan hyödyntämiseksi luovissa toteutuksissa.

"Data ei tuhoa luovuutta, vaan antaa raamit tekemiselle. Datan on kuitenkin oltava tavoitteisiin sopivaa", Jakobsson toteaa.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö