Ympäri maailmaa ruoan kuljettamisen alustayhtiöt ovat kärsineet pahoista vaikeuksista koronaviruksen aiheuttamien rajoitustoimien vuoksi. Uber kertoo sulkeneensa sen Uber Eats -ruoankuljetustoiminnan kahdeksalla pienemmällä markkinallaan. Deliveroo kertoi juuri irtisanovansa jopa 300 työntekijää.

Suomalainen ravintolaruokaa välittävä teknologiayritys Wolt valmistautuu pitkään jatkuvaan taloudelliseen epävarmuuteen keräämällä lisää rahoitusta – nyt kun vielä voi. Uusi pääomasijoituspotti on peräti 100 miljoonaa euroa. Uutena sijoittajana rahoituskierroksella oli kansainvälisen investointipankki Goldman Sachsin pääomasijoitusyksikkö. Se, että näin vaikutusvaltainen pankki uskoo Woltin menestymiseen, vaikka suuri osa kilpailijoista on vaikeuksissa, on merkittävä signaali.

”Tavallisessa maailmantilanteessa emme nostaisi nyt lisärahoitusta. Olemme kuitenkin kahden viime kuukauden aikana nähneet, miten vakavia vaikeuksia myös meitä suuremmat saman alan yritykset ovat kokeneet, kun kysyntä on laskenut tai keskeiset yhteistyökumppanit ovat joutuneet laittamaan toimintansa katkolle. Rahoituskierroksen tarkoitus on varmistaa, että selviämme mahdollisesta globaalista taantumasta, joka voi kestää jopa vuosia”, sanoo toimitusjohtaja Miki Kuusi yhtiön tiedotteessa.

Muita sijoittajia uudella rahoituskierroksella ovat Woltin vanhat omistajat, ICONIQ Capital, Highland Europe, 83North ja EQT Ventures.

Wolt keräsi viimeksi vastaavan kasvupotin 2019 keväällä, jolloin se kertoi 110 miljoonan euron uudesta pääomasijoituksesta. Yhteensä Wolt on siis kerännyt tähän mennessä jo 258 miljoonan euron rahoituksen sijoittajilta. Se on suomalaisittain täysin poikkeuksellinen summa, mutta Woltin toimialalla sen pahimmat kansainväliset kilpailijat ovat vielä raskaammin rahoitettuja.

Samalla Wolt kertoi tehneensä viime vuonna noin 36,1 miljoonaa euroa tappiota ja 87,4 miljoonaa liikevaihtoa. Yhtiö toimii jo 22 maassa. Kuluneen vuoden aikana se on laajentanut toimintaansa seitsemään uuteen maahan ja 30 kaupunkiin.

Uusiin maihin laajentuminen tarkoitti hyvin etupainotteista investoimista uusien markkinoiden avaamiseen. Tappiot kolminkertaistuivat vuoden 2018 noin 12,4 miljoonasta eurosta. Samalla kuitenkin myös yrityksen liikevaihto kolminkertaistui vuoden 2018 noin 30 miljoonasta eurosta.

Kuusen mukaan tie kannattavuuteen on nähtävissä.

“Olemme lähteneet siitä, että emme hae valtiollisia tukia, vaan pyrimme järjestämään asiamme yksityisen rahoituksen kautta. Uuden rahoituksen avulla pystymme toimimaan myös epävarmoina aikoina, huolehtimaan paremmin 1 000 työntekijästämme ja olemaan yhä luotettavampi kumppani niille 20 000 lähetille ja 10 000 ravintolalle, jotka saavat tuloja kauttamme”, Kuusi sanoo.

Vielä vuosi sitten Woltilla oli 450 työntekijää, joten yhtiö on rekrytoinut hyvin nopeaan tahtiin.

Vaikka Woltin viime vuoden tappiot kolminkertaistuivat vuoden 2018 noin 12,4 miljoonasta eurosta, myös yrityksen liikevaihto noin kolminkertaistui vuoden 2018 noin 30,1 miljoonasta.

“Keskitymme tehokkuuteen, helppokäyttöiseen sovellukseen, hyvään asiakaspalveluun ja siihen, että jokaiseen yksittäiseen Wolt-tilaukseen liittyvät tulot ja menot ovat tasapainossa. Panostamme niin ikään teknologiamme ja maatiimiemme kehittämiseen. Nämä asiat yhdessä auttavat asiakkaita, ravintoloita sekä lähettejä ja sitä kautta meitä”, Kuusi sanoo.

“Globaalin kriisin keskellä on toki myönteistä, että kansainväliset sijoittajat uskovat siihen, miten Suomesta maailmalle ponnistanut yritys tekee kriisin keskellä asioita.”