Lifestyle

Aleksi Ylä-Anttila 19.9.2018 15:36 päivitetty 19.9.2018 15:43

Wolt kuljetti taidetta ihmisten koteihin reilun viikon ajan: "Myytiin tuhansien eurojen edestä"

Wolt
Wolt yhdisti kampanjassaan taiteen ja muotoilun kotiin kuljetukseen.

Woltin design lead & co-founder Mika Matikainen kertoo M&M:lle kokeilun olleen onnistunut.

Ravintolaruoan kuljetuspalvelu Wolt järjesti yhteistyössä Helsinki Design Weekin ja Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Aalto Artsin kanssa Design Delivered -kampanjan, jossa Woltin sovelluksen kautta oli mahdollista tilata pääkaupunkiseudulla vaikuttavien taiteilijoiden ja muotoilijoiden teoksia kotiin kuljetettuina.

Woltin design lead & co-founder Mika Matikainen kertoo, että teoksia oli myytävänä 6.-16.9.2018 järjestetyn muotoilufestivaali Helsinki Design Weekin ajan. Yksi päivistä torstai 13.9, joka oli virallisesti omistettu Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun opiskelijoille ja heidän teoksilleen.

Koska kyse oli uudenlaisesta avauksesta, Wolt ei ollut määritellyt kampanjalle erityisiä myyntitavoitteita. Lopuputulema oli kuitenkin Matikaisen mukaan hyvin myönteinen.

"Saimme projektista runsaasti positiivista palautetta. Teoksia myytiin useiden tuhansien eurojen edestä. Loppusumma asettuu noin kuuteen tuhanteen euroon. Olemme tyytyväisiä tähän. Se on hyvä määrä, kun ottaa huomioon, että teoksia myytiin 11 päivän ajan ja ruoankuljetussovellus on yllättävä paikka löytää paikallista taidetta ja muotoilua", Matikainen kertoo.

Applikaatio toimi samalla tavalla kuin Woltin ruoankuljetuspalvelusovellus, jossa asiakas näkee esimerkiksi ravintola Putte'sin menun, jolta löytyy erilaisia pizzoja.

"Samalla tavalla käyttäjä pystyi avaamaan Design Delivered -menun, jossa oli sitten tarjolla erilaisia taideteoksia ikään kuin ruoka-annoksina", kertoo Matikainen.

Uudenlainen avaus

Eräs kymmenistä mukana projektissa olleista nuorista taiteilijoista ja muotoilijoista on kuvittaja ja keraamikko Minni Havas. Hän myi Woltin sovelluksella useamman teoksen. Havaksen kokemus uudenlaisesta myyntikanavasta oli positiivinen.

"Lähetin tuotteista ja tekniset tiedot, laitoin omat pakkaustarrat ja vein Woltin toimistolle – ja siinä se. Töiden myyminen näin toimii muotoilijan näkökulmasta helposti lyhyelläkin varoitusajalla", Havas kuvailee Woltin julkaisemassa blogitekstissä.

Kampanja toimi kahdella tasolla. Toisaalta se tarjosi nuorille suunnittelijoille ja muotoilijoille mahdollisuuden myydä tekemiään teoksia Woltin applikaation kautta. Toisaalta tarkoituksena oli tavoittaa digiympäristössä uusia muotoilun ja taiteen ystäviä.

"Muotoilufestivaalin järjestäjän näkökulmasta on ollut upeaa huomata kuinka paljon Helsingissä on nuoria, kiinnostavia suunnitteljoita, jotka tarvitsevat ja ennen kaikkea ansaitsevat tällaisen alustan tulla nähdyksi ja saada töitään myydyksi", toteaa Helsinki Design Weeklyn päätoimittaja Anni Korkman.

Myös Aalto-yliopiston markkinointipäällikkö David Lewis piti ideaa kotiin kuljetettavasta taiteesta ja muotoilusta tervetulleena innovaationa.

"On siistiä törmätä täysin uuteen ajatukseen aikana, jolloin mikään ei enää tunnu uudelta", Lewis kiteyttää.

Woltin, Helsinki Design Weekin ja Aalto-yliopiston ohella hankkeessa oli kumppanina mukana designtoimisto Kallan & Co, joka suunnitteli Design Delivered -kampanjan visuaalisen ilmeen.

Kyse oli Mika Matikaisen mukaan kokeilusta. Wolt on aiemmin muun muassa toimittanut hyväntekeväisyyshengessä jouluaterioita kodittomille muutama vuosi sitten. Yritys keskittyy myös jatkossa ravintolaruoan kuljetukseen, mutta erilaiset projektiluonteiset kokeilut ovat mahdollisia.

"Haluamme käyttää alustaamme hyvään ja vähän muuhunkin kuin ruokaan. Tosin pidämme myös tällaisissa tapauksissa mielellämme mukana jonkinlaisen kytköksen ruokaan. Tämän kampanjan yhteydessä oli mahdollista tilata huippukokki Kozeen Shiwanin suunnittelema ateria, joka pohjautuu hänen kehittämäänsä fine dining -klassikkoon. Annos oli muokattu erityisesti kotiinkuljetukseen sopivaksi."

Wolto käytti kampanjaa varten jonkin verran rahaa suunnittelukustannuksiin, digitaaliseen promootioon sekä julisteisiin ja printteihin. Lisäksi Wolt toi yhdessä Helsinki Design Weekin kanssa kampanjaan liittyvät kontit Helsingin Keskuskadulle. Budjetti oli Matikaisen mukaan hyvin maltillinen.

"Tämä oli meille mahdollisuus nostaa paikallista luovaa yhteisöä esille. Emme katsoneet tarpeelliseksi korostaa, että kyseessä on hanke, jonka Woltin alusta mahdollistaa. Enemmän kyse oli kokeilusta. Halusimme nähdä, miten tällainen hanke otetaan vastaan", sanoo Matikainen.

Wolt on suomalainen​ ravintolaruokaa välittävä teknologiayritys, joka tarjoaa ruoan tilaus- ja kuljetuspalvelua Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Tanskassa, Liettuassa, Latviassa, Georgiassa ja Unkarissa.

Woltilla on eri maissaan yhteensä yli 900 000 rekisteröitynyttä käyttäjää ja yli 170 työntekijää. Yrityksen kumppaneina toimii yli 2 000 lähettiä ja yli 1 800 ravintolaa.

Woltin liikevaihto tilikaudella 2016 oli 3,5 miljoonaa euroa. Startup teki tilikaudella 2016 yhteensä 6,5 miljoonan euron tappion.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö