Juttu on julkaistu alun perin Markkinointi & Mainonta -lehdessä 16/2018.

Jussi Piri n elämä on täysin remontissa.

Alkusyksyllä hän remontoi perheensä kanssa uutta kotia. Uudella työpaikalla tavarat hakevat paikkaansa. Wörks on saanut uuden toimitusjohtajan lisäksi uudet tilat Aleksanterinkadulta.

”En ole ikinä lähtenyt tekemään mitään keskinkertaista. ­Tavoitetasoni on korkea. Vuosien päästä haluan katsoa menneisyyttä ja sanoa: Katso, mitä kaikkea olemme tehneet! Teimme tuon ensimmäisenä ja tästä puhutaan vieläkin”, Piri innostuu.

”Haluaisin luoda yrityksen, josta jää jälki historiaan ja jonka tekemisistä muutkin ovat ylpeitä.”

Piri uskoo, että ylpeyttä aiheuttavien tekojen ja tulosten taustalla on useimmiten jännitystä herättävä päätös.

”Jotkut teot voivat jännittää ja mietityttää. Jos se tuntuu oikealta jännityksestä huolimatta, se pitäisi ehdottomasti toteuttaa.”

Piri kannustaa sekä asiakkaita että wörksiläisiä rohkeuteen. Kaikkea ei voi kuitenkaan riskeerata, kuten asiakkaiden kaupallista menestystä.

”Tehtävämme on auttaa yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Yleensä rohkeita päätöksiä tehneet pärjäävät paremmin kuin ne, jotka toistavat aina samaa.”

Helmikuussa Piri aloitti toimitusjohtajana mediatoimisto ToinenPHD :ssa, jonka emoyhtiössä Omnicom Media Group issa hän työskenteli yhteensä noin 3,5 vuotta. Hän on työskennellyt monella toimialalla myös mainostajien puolella pöytää. Hän ei koe tekevänsä isoa loikkaa siirtyessään mediatoimistosta suunnittelutoimistoon.

”Ihmiset ja kulttuuri ovat aina isoin muutos uuteen yritykseen siirtymisessä. Eniten opettelua on yrityksen kulttuurissa ja siinä, millainen toimintatapa sopii juuri tänne.”

Piri on työskennellyt myös data-­analytiikkaan keskittyvän Annalect in johtajana. Hän uskoo, että data, analytiikka ja teknologia nivoutuvat markkinointiin yhä vahvemmin. Pirin mukaan tämä on mahdollistanut konsulttiyritysten tulon alalle, mikä haastaa isoja markkinointitoimijoita.

Avain menestykseen on kokeilla ja yrittää uutta, Piri sanoo. Keskinkertaiset jokapaikanhöylät ja vanhaan tarrautujat kuolevat pois. Wörksille Piri tuo hypoteesien ja kokeilujen ajattelumallia.

”Varsinkin näin pienellä markkinalla pitäisi olla todella hyvä siinä, mitä tekee. Keskikasti ei pärjää, toisin kuin ne, jotka tekevät halpaa ja tehokkaasti tai keskittyvät erityisesti korkeaan laatuun. Ne toimistot menestyvät, jotka yrittävät kokeilla uutta, vaikka ei olisikaan aivan varmaa, mitä se uusi on.”

Esimerkiksi tekoäly on ollut hypetetty aihe, mutta sen ymmärtämiseen kannattaa käyttää aikaa. Piri itse on lukenut tekoälystä tuhansia artikkeleita. Hän sanoo, että toimistojen kannattaa verkostoitua alan osaajien kanssa, kerätä tietoa ja kokeilla uutta koko ajan.

”Muutos tapahtuu varmasti, mutta kukaan ei täysin tiedä, miten. Täytyy pysyä hereillä.”

”Ensin tulee hankkia ymmärrys tekoälyn mahdollisuuksista luovassa suunnittelussa. Tuotanto automatisoituu vääjäämättä, mutta strateginen suunnittelu on kysymysmerkki. Miten siinä voi hyödyntää erilaisia tekoälyratkaisuja?”

Tekoälystä tuli markkinointikeskustelun hokema viime vuonna. Nyt monen toimiston agendalle on noussut ketteryys. Wörks on ottanut ketterän toimintatapansa it-taloilta. Suunnittelijat työskentelevät usein asiakkaan luona. Tavoitteena on jatkuva, keskusteleva tekeminen.

Piri uskoo, että monissa ­toimistoissa ketteryys on vasta PowerPointeissa ja julistuksissa.

”Ne isommat yritykset, jotka eivät ole toimineet ketterällä tavalla, eivät muuta toimintaansa edes 1–3 vuodessa. Wörksissä se on yksi perusajatuksista. Täällä ihmiset ovat ylpeitä sen onnistumisesta ja siitä, että he ovat muodostaneet jotakin uniikkia. Se ei ole enää kokeilua, vaan matkan varrella toimivaksi muotoutunut tapa tehdä.”

Wörks saa Piristä myös neljännen osakkaan, joiden kesken toimiston omistajuus jakautuu tasan. Piri ei ainakaan vielä ole osannut ottaa erityistä painetta omistajuudesta.

”Yrittäjyys on kutkuttanut minua jo pidemmän aikaa.”

Toimiston omistajuus sitouttaa pitkäksi aikaa ja tuo vastuuta. Ovathan siinä omat rahat pelissä.

”Minulla on aina ollut korkea riskin­ottokyky. Toivon, ettei omistajuus vähennä sitä.”

Näkökulman viilausta

Millaisia teesejä noudatat työssäsi?

”Rohkeus kuvaa tapaani toimia. Ainoat asiat, joita joskus kadun, ovat niitä hetkiä, jolloin en ole tehnyt rohkeaa päätöstä. Toinen iso asia on viestintä. Ikinä ei voi viestiä tarpeeksi. Jos vain olettaa, että muut tietävät, asiat menevät päin persettä. Olen oppinut, että jos itsestä tuntuu, että joku tekee tai ajattelee tyhmästi, se yleensä johtuu perspektiivistä. Sen sijaan, että kyseenalaistaa vain toisen toiminnan, täytyy kyseenalaistaa myös oma ajattelutapansa. Olen kanta­pään kautta opetellut sietämään sitä, että joku toinen tekee asiat eri tavalla kuin minä olisin tehnyt.”

Millainen olet johtajana?

”Useimmiten vedän johtamiseen liittyvät asiat lonkalta. En ole lukenut elämässäni yhtään johtajuuskirjaa. Minulle on tärkeää kohdella ihmisiä ihmisinä, ja niin olen koettanut tehdä. Isoissa korporaa­tioissa ihmisiä saatetaan johtaa exceleistä isoina lokeroina. Siellä tasapäistetään asioita paljon muka pakon takia tai kun ei ole aikaa ja halua. Sitä en siedä. Olen ollut monessa isossa yrityksessä töissä, joten olen nähnyt sitä.”

Miten päädyit markkinoinnin alalle?

”Valmistuin diplomi-insinööriksi, mutta luin paljon markkinointia. Olen ­opiskellut myös kuvataiteita ja uutta mediaa. TeliaSonera lla tein portfolionhallintaa, ja osana työtä konsultoin ja auditoin markkinointiprojekteja. Eräässä vaiheessa tuli valinta eteen: otanko hoitaakseni viiden vuoden sappiprojektin vai en. Vuosi oli 2006, ja tuolloin totesin, että jos haluan oikeasti tehdä markkinointia, nyt on se hetki. Minulla oli kolme yritystä, joihin oikeasti halusin tekemään markkinointia: L'Oréal, Unilever jaP&G. Minun ja ­L'Oréalin ambitiotasot kohtasivat.”