Ulkomaat

Laura Kukkonen 11.12.2018 13:36 päivitetty 14.12.2018 10:28

WPP aloittaa valtavan järjestelyn – 3500 työntekijää ulos, 1000 sisään

WPP
Mark Read otti vastuulleen WPP:n toimitusjohtajan työt keväällä 2018.

Markkinointiviestinnän jättiyhtiö WPP karsii rajusti ja tähtää uuteen kasvuun.

WPP aikoo vähentää yli 3 500 työntekijää maailmanlaajuisesti ja joko sulkea tai yhdistää kaikkiaan 200 toimipistettä. Lontoon pörssissä noteerattu WPP tiedotti asiasta tiistaina.

Mainostoimistoketju työllistää yhteensä yli 130 000 ihmistä yli 3 000 toimipisteessa kaikkiaan 112 maassa. Suomessa ketjuun kuuluvat muun muassa Kantar TNS, Pohjoisranta Burson-Marsteller ja Mirum.

Guardianin mukaan WPP aikoo sulkea kokonaan 80 toimipistettä ja yhdistellä sadan toimipaikan liiketoimintoja.

Uudelleenjärjestelyihin kuuluu WPP:n mukaan myös tuhannen luovan tekijän palkkaaminen. Tavoitteena on tuoda yhtiö takaisin sen juurille, luovuuden ytimeen.

Järjestelyjen tavoitteena on yksinkertaistaa WPP:n liiketoimintaa. Tarkoituksena on myös säästää vuositasolla 275 miljoonaa puntaa vuoden 2021 loppuun mennessä. Puolet tästä summasta on määrä investoida takaisin liiketoimintaan.

WPP:n mukaan sille on tullut useita yhteydenottoja liittyen tutkimusyhtiöketju Kantarin ostoon. WPP on halukas myymään Kantarin, mutta säilyttää siinä silti osakkuuden.

Martin Sorrellin saappaisiin WPP:n toimitusjohtajana astunut Mark Read sanoo, että WPP:ssä on liikaa päällekkäisiä toimintoja, jotta se voisi toimia tehokkaasti nykyisellä digiaikakaudella.

WPP:n osakkeen hinta on halventunut 40 prosenttia tänä vuonna sen jälkeen, kun ketju heikensi arvioitaan vuoden myynnistä ja tuloksesta. Ketjun toimistot ovat lisäksi menettäneet avainasiakkuuksia, kuten Fordin.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö