Wall Street Journal uutisoi, että Amazon on peukaloinut oman verkkokauppansa hakukonetta. WSJ:n mukaan Amazonin hakukone antaa hakutuloksina tuotteita, joiden myynnistä Amazon saa parhaan voiton sen sijaan, että se antaisi parhaan vastineen sille, mitä asiakas yrittääkin löytää.

Wall Street Journalin lähteet kertovat (maksumuurin takana), että Amazon muutti hakukoneensa toimintaa loppuvuodesta 2018.

Amazon kommentoi CNBC:lle, että yhtiö ei muuttanut hakukonetuloksia sisältämään voittomarginaalin, mutta myönsi kyllä, että uusitun hakukoneen tuloksissa pitkän aikavälin tuottavuus on yksi tekijä.

Lähteiden mukaan jotkin Amazonin osastojohtajat painostivat hakukoneiden kehittäjiä muokkaamaan algoritmeja myös siten, että ne suosisivat Amazonin omia tuotteita.

Amazonin sisällä käytiin muutoksesta kovaa kiistaa. Jälleenmyyntiosasto halusi Amazonin esittelevän yhtiön omia tuotteita, kun taas hakukoneoptimointia tekevä osasto A9 uskoi, että tällainen muutos ei olisi asiakkaan etujen mukaista.

Myös Amazonin lakimiehet vastustivat muutosta peläten kartelliepäilyjä. Hyvästä syystä, sillä CNBC:n lähteiden mukaan EU:n kartellien vastainen komitea on aikeissa käynnistää suurtutkimuksen Amazonin toimista.