Instagramissa voi julkisen tilin lisäksi asettaa tilinsä yksityiseksi, jolloin sisältö näkyy vain kavereille. BuzzFeed uutisoi, että yksityisenkin tilin päivityksistä ja tarinoista löytyy tarpeeksi tonkimalla linkki, jonka kautta ne voi jakaa muidenkin näkyville.

BuzzFeed demonstroi, että Instagram-syötteen html:ää katsoessa Network header -kohdassa näkyy Img-osio ja siitä voi poimia postausten linkin. Linkin jakamalla muutkin voivat nähdä sisällön, johon se osoittaa, vaikka eivät olisi kuvan jakaneen ihmisen kavereita Instagramissa.

Myös The Verge kokeili kuvattua temppua ja totesi keinon toimivan.

Eikä siinä vielä kaikki: sama kikka toimii myös sellaisiin käyttäjiin, jotka ovat reagoineet Instagram-päivityksiin.

BuzzFeedin mukaan Facebookin palvelimilla oleviin sisältöihin pääsee yhä urlin kautta, vaikka käyttäjä olisi poistanut postauksensa tai tavallisesti 24 tunnissa katoava tarina olisi jo erääntynyt pois julkisesta näkyvyydestä.

BuzzFeed väittää saman kikkailun toimivan myös yksityisten Facebook-kuvien ja -päivitysten jakamiseen.

Facebookin mukaan tällainen linkkien onkiminen html:stä ja jakaminen muille ei eroa ruutukaappauksen jakamisesta yksityisestä postauksesta. Ihminen uudelleen jakaa silloin sisältöä, joka ei ole julkista ja tarkoitettu jaettavaksi. Yhtiö ei ole huomannut tällaisen ominaisuuden väärinkäyttämistä verkostoissaan eli tätä kautta ei pääse seuraamaan yksityistä tiliä vaan jonkun pitää tarkoituksella jakaa eteenpäin yksityisen päivityksen tietoja.