Henkilö

Laura Kukkonen 21.5.2018 09:26 päivitetty 31.12.2018 18:13

Yritysvastuun asiantuntija: "Osoita moninaisuutta ilman alleviivausta tai päälle liimaamista"

Petteri Paalasmaa
Erilaisten ihmisten kuunteleminen ja moninaisuusosaamisen hankkiminen yrityksiin lisäävät herkkyyttä käsitellä niin näkyvää kuin näkymätöntäkin moninaisuutta, sanoo Merja Pentikäinen.

Ihmisoikeuksien parissa akateemisen uran tehneen Merja Pentikäisen erikoistumisaluetta vähäteltiin. Nyt yritysvastuu ja ihmisoikeudet ovat kaikkien huulilla.

Mainostoimistoissa ei ole tarpeeksi diversiteetin syväosaamista ja yritykset tekevät alkeellisiakin virheitä moninaisuuden osoittamisessa, sanoo yritysvastuun ja ihmisoikeuksien asiantuntija Merja Pentikäinen.

Yritysvastuuseen keskittyvän Opinio Jurisin perustanut Pentikäinen kaipaa laaja-alaisen erilaisuuden esiintuomista yrityksissä ja markkinoinnissa. Tähän sisältyy niin näkyvä kuin vähemmän näkyvä diversiteetti.

”Vastuullista markkinointialan toimintaa on tehdä Suomessa jo olemassa oleva moninaisuus näkyväksi. Mainoskuvasto on osa mielikuvaa ja ajatusta siitä, kenen ääntä kuunnellaan, kenelle annetaan tilaa näkyä ja ketkä ovat arvokkaita”, hän sanoo.

Moninaisuus on herkkä alue. Sen parissa osaaminen ja harkinta ovat valttia. Useat brändit ovat kompastuneet esimerkiksi etnisyyteen liittyvissä asioissa perusasioihin. Muotijätti H&M puki tummaihoisen pojan huppariin, ja kokonaisuus synnytti rasistisen kontekstin. Kosmetiikkayritys Lumenen vuoden 2016 spotti esitti stereotypisen kuvan pohjoismaisesta naisesta hoikkana ja vaaleana.

Mokia voi estää hankkimalla ymmärrystä moninaisuudesta. Markkinointisisällöt voi testata aiheen asiantuntijalla. Asiantuntemusta saa rekrytoimalla yritykseen erilaisia ja moninaisuuden todellisuuden ymmärtäviä ihmisiä. Ulkopuolisten asiantuntijoiden konsultointi voi olla avuksi.

Mitä moninaisuuden syväosaaminen tarkoittaa?

”Se on sitä, että ymmärretään moninaisuuden olemassaolo ja erilaisuuden laaja kirjo sekä se, ettei moninaisuus ole vain jotain nopeasti silmin nähtävää. Kun moninaisuuden rikkaus on integroitunut ajatteluun, sitä ei oteta mukaan tai hyödynnetä vain huutomerkin lailla. Tiedän, että yritysmaailmassa erottuvuus on iso juttu, mutta osoittaa aitoa ammattitaitoa osata näyttää moninaisuutta ilman alleviivausta tai päälle liimaamista.”

Lue lisää Merja Pentikäisen urasta ja moninaisuudesta tuoreesta Markkinointi & Mainonta -lehdestä 10/2018.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö