Mediatalo Sanoma nostaa liikevoitto-ohjeistustaan kuluvalle vuodelle.

Operatiivinen liikevoittoprosentti on yhtiön uuden arvion mukaan yli 14 prosenttia tältä vuodelta, kun aiempi arvio oli "noin 14 prosenttia".

Pääasiallinen syy näkymien parantumiseen on yhtiön Alankomaiden yksikön sekä Learning-liiketoiminnan kannattavuuden paraneminen.

Sanoma odottaa edelleen konsernin oikaistun liikevaihdon olevan hieman pienempi kuin vuonna 2017.

Sanoma tiedotti yt-neuvotteluista Sanoma Media Finlandissa vasta maanantaina. Mediayksiköistä neuvottelut koskevat myös Helsingin Sanomia, Sanoma Lifestylea sekä Sanoma Kids ia.

Enimmillään neuvottelut voivat johtaa yhteensä noin 80 työsuhteen irtisanomiseen tai osa-aikaistamiseen.

Nyt Sanoma sanoo Sanoma Media Finland in kannattavuuden kehityksen olevan vakaata.

Sanoma Media Finlandin viestintäjohtaja Hanna Johde kertoo M&M:lle sähköpostin välityksellä, että kahden liiketoiminnan näkökulmasta hyvin erilaisen asian julkistaminen samalla viikolla selittyy sillä, että kyse on kahden eri aikajänteen ja liiketoimintojen tilanteesta.

"Se, että koko konsernin vuoden 2018 tulosnäkymien parantumisesta ja yhden yksikön pitkän tähtäimen kannattavuuden rakentamiseksi tehtävistä toimista kerrotaan samalla viikolla, voi toki olla hämmentävää. Kyse on kuitenkin kahden eri aikajänteen asiasta ja eri liiketoimintojen tilanteesta. Positiivinen tulosvaroitus tälle vuodelle johtuu erityisesti Sanoma Media Netherlands in ja Sanoma Learning in liiketoiminnan ja kannattavuuden hyvästä kehityksestä."

Sanoma Media Finlandin yt-neuvotteluilla puolestaan rakennetaan Johteen mukaan liiketoiminnalle kestävää pohjaa tuleville vuosille tilanteessa, jossa toimintaympäristö ja median käyttö muuttuvat nopeasti.

"Pörssiyhtiönä Sanoman on viestittävä näkymien muutoksesta viiveettä", Johde kertoo M&M:lle sähköpostitse.