Kommentti

Saara Koho 14.1. 12:22

Lähimatkailu on trendikästä, mutta miksi Suomi ei kiinnosta ruotsalaisia?

Arttu Laitala
Saara Koho on Talouselämän ja M&M:n toimittaja.

Ruotsalaisten käsitys Suomesta on myönteinen, mutta vanhentunut.

Kävin viikonloppuna Ruotsin Malmössä ensimmäistä kertaa. Päällimmäinen ajatus on, että lähellä on paljon jännempää kuin luulisi. Vaikka naapurimaa on monella tapaa Suomen kaltainen, on se tarpeeksi erilainen ollakseen kiinnostava.

Ilmastonmuutoskeskustelun pyörteissä voisi kuvitella, että lähimatkailu kasvaa paitsi kotimaan sisällä myös naapurimaihin.  Tilastokeskuksen mukaan vapaa-ajanmatkailu Ruotsiin väheni kuitenkin kesällä hieman edellisvuodesta.

Ruotsalaisten matkat Suomeen vähenivät vielä enemmän: tammi-marraskuussa peräti seitsemän prosenttia. Miksi?

Yksi selittäjä voi olla nousukausi: niin ruotsalaisilla kuin suomalaisilla turisteilla on ollut viime aikoina varaa matkustaa "merta edemmäs kalaan".

On myös niin, että vaikka ruotsalaisten käsitys Suomesta on myönteinen, se on myös aika ohut ja vanhentunut.

Suomen Tukholman-instituutti, Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto ja ajatushautomo Magma julkaisivat Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlien kunniaksi kyselyn ruotsalaisten Suomi-kuvasta. Siihen vastanneista puolet luokitteli tietonsa Suomesta olemattomiksi tai vähäisiksi.

Valtaosa vastanneista ei osannut nimetä spontaanisti ainuttakaan suomalaista henkilöä. Lähes kolmannes ei ollut koskaan myöskään käynyt Suomessa.

Vastaajille tuli Suomesta mieleen muun muassa luonto, työteliäät ihmiset, hiljaisuus, "tietynlainen huumorintaju" ja hyvä koulutus, mutta myös väkivalta, alkoholinkulutus ja kielimuuri.

Suomen Tukholman-instituutin johtaja Anders Eriksson selitti kyselyn tuloksia HS:ssa sanomalla, että monen näkökulmasta Suomi on väärässä suunnassa, varsinkin, jos asuu Etelä-Ruotsissa.

Lisäksi tiedonkulku Suomesta Ruotsiin päin on aika heikkoa. Suomessa ei ole juurikaan ruotsalaisia toimittajia, jotka säännöllisesti kertoisivat Suomen tapahtumista ruotsalaisille.

Ruotsi onkin valittu Suomen maakuvatyön painopistemaaksi vuosille 2019–2021. Ulkoministeriön mielestä on tärkeää, että Ruotsissa myös niin sanottu suuri yleisö tietäisi jotain nyky-Suomesta. Mutta riittääkö pieni lisäys ministeriön resursseihin?

Suomen entinen Ruotsin matkailupäällikkö Martin Ahlberg on todennut Kauppalehdessä, että Visit Finland on Aasiaan keskittyessään unohtanut Skandinavian. Se voi olla vaarallinen strategia.

"Se toimii kuten muussakin elämässä. Jos ei kutsuta kylään, niin silloin ei tullakaan. Ruotsalaisia ei kutsuta Suomeen", Ahlberg totesi haastattelussa.

Hän myös huomautti, että Suomi oli yhdessä vaiheessa Ruotsin markkinoilla johtava ulkomainen kokoustuote, mutta ei enää.

Matkailuoppaita julkaiseva Lonely Planet valitsi Suomen kolmanneksi parhaaksi matkakohteeksi vuodelle 2017. Jos Suomi kelpaa australialaiselle matkaopasbrändille, miksei se kelpaisi ruotsalaisille? Kunhan tietoa olisi ja mainosrahaa riittäisi.