Kommentti

Marjut Tervola 21.3. 09:07 päivitetty 21.3. 09:22

Louhimies ehdolla kolmen Jussin saajaksi – Amerikassa kysyttäisiin, miten tämä on mahdollista

Tiina Somerpuro

Perjantaina jaetaan elokuva-alan Jussi-patsaat. Se on tärkeä päivä koko elokuva-alalle. Silloin alalla on ensimmäistä kertaa alan väärinkäytösten ilmi tultua mahdollisuus näyttää, mikä nyt muuttuu.

Näyttää kuitenkin siltä, että yhtään mikään ei välttämättä muutu.

Mestariohjaaja Aku Louhimies tavoittelee kolmen Jussin jättipottia. Hän on ehdolla Jussin saajaksi parhaasta ohjauksesta sekä parhaasta elokuvasta ja parhaasta käsikirjoituksesta yhdessä kahden muun tekijän kanssa.

Ehdokkuudet on tuonut käsikirjoittajaehdokkuutta lukuun ottamatta Suomi 100 -juhlavuotishankkeena toteutettu Tuntematon sotilas.

Tuntematon on kahminut kaikkiaan kymmenen ehdokkuutta, vain Ikitiellä niitä on enemmän, yhteensä 13.

Joku voisi ihan perustellusti kysyä, miten tämä on mahdollista. Alkuviikosta kahdeksan eturivin naisnäyttelijää tuli julkisuuteen ja todisti Ylen haastattelussa Louhimiehen nöyryyttäneen heitä sadistisilla ohjausmetodeilla kuvauksisissa. Naisnäyttelijät kieltäytyivät tekemästä tämän kanssa töitä ja kertoivat #metoo-kampanjan rohkaisseen heitä puhumaan.

Sen jälkeen useampi alan ihminen on haastatteluissa tuominnut, etteivät kyseiset metodit kuulu ohjaamiseen, ja että Louhimies on ylittänyt rajat.

Miten tämän on annettu jatkua, on taivasteltu. Niinpä. Ja edelleen Louhimiestä mahdollisesti juhlitaan pystillä perjantaina. 

Amerikassa #metoossa ryvettyneet miesohjaajat ovat saaneet väistyä. Ohjaaja Harvey Weinstein erotettiin perustamastaan tuotantoyhtiöstä. Netflix katkaisi suhteet House of Cardsin pääosanäyttelijään Kevin Spacey’hyn. Katkolla on myös James Tobackin ura, ja Amazon harkitsee Woody Allenin elokuvien jakelun keskeyttämistä. Pornotähti Ron Jeremyltä evättiin pääsy alan palkintogaalaan, kun selvisi, ettei tämä ollut kunnioittanut alan koodistoa.

Ylekin jätti helmikuussa esittämättä Lauri Törhösen elokuvan. Ei tuntunut siihen hetkeen sopivalta, Yle perusteli.

”Emme voi tälle asialle mitään”, Jussi-gaalan järjestävän Filmiaura ry:n puheenjohtaja Manna Katajisto sanoi eilen Ylen haastattelussa.

Jussi-ehdokkaat on valittu tammikuun lopussa ja lopullinen lippuäänestys suoritettiin viime viikolla. Ennen gaalaa voittajien nimet tulee sääntöjen mukaan olla vain Filmiauran tarkasti valitseman ääntenlaskijan tiedossa. Tieto ojennetaan gaalan juontajalle sinetöidyssä kirjekuoressa.

Erikoisen tilanteesta tekee se, että gaala järjestetään tänä vuonna erityisellä #metoo-teemalla. Vieraita on kannustettu pukeutumaan mustiin tai kantamaan rintapielessään valkoista nauhaa. Näin toimiessaan vieraat voivat osoittaa tukea tasa-arvolle sekä seksuaalisen häirinnän ja vallan väärinkäytön lopettamiselle elokuva-alalla.

Louhimiehen palkitseminen patsaalla lyttäisi nyt esiin tulleiden näyttelijänaisten puheenvuoron täysin ja irvistelisi samalla gaalan #metoo-teemalle.

Ylen Ykkösaamussa sukupuolentutkimuksen professori Johanna Kantola sanoi, että alalla pitäisi olla myös mekanismi palkintojen mitätöimiselle. Teatterikorkeakoulun näyttelijätyön professori ja With Finland ry:ssä vaikuttava Elina Knihtilä kertoi samassa yhteydessä, että he ovat tehneet opetus - ja kulttuuriministerille ehdotuksen, että elokuvan tekoon saatuja tukia voitaisiin periä takaisin, jos väärinkäytöksiä ilmenee. Tämä on kuulemma käytössä Australiassa.

Jos Jussi-gaalasta ei haluta tehdä perjantaina täyttä teatteria, olisi aika tehdä johtopäätös Louhimiehen ehdokkuuden sopivuudesta. Anteeksipyytäväisenä esiintynyt Louhimies voisi tehdä sen myös itse oman ehdokkuutensa osalta.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö

Sosiaalinen media

24.04.2018 17:31

Facebook pyytää pian hyväksymään uudet käyttöehdot – Tivi: Yhteen kohtaan tulee kiinnittää erityishuomiota

Facebook joutui keväällä melkoiseen pyöritykseen, kun ilmeni että palvelusta kerättyjä tietoja oli käytetty hämärän data-analytiikkafirman työkalun rakentamiseen. Kymmenien miljoonien ihmisten tietoja hyödyntävää työkalua käytettiin tiettävästi esimerkiksi Donald Trumpin vaalikampanjassa sekä Brexitiin johtaneessa kampanjassa.