Kommentti

Seija Holtari 20.8.2018 12:53

Pikaruoka pelastaa kauppakeskuksen

Seija Holtari on Talouselämän ja M&M:n toimittaja.

Ihme on tapahtunut – suomalaiset ostivat jälleen vaatteita kauppakeskuksista. Enimmäkseen kauppakeskuksia kuitenkin vilkastuttavat kahvilat ja ravintolat.

Kauppakeskukset pitävät pintansa kaupan murroksessa, mutta se johtuu enimmäkseen kahviloista ja ravintoloista. Tämä näkyy selvästi huhti-kesäkuun tilastoista, joita Kauppakeskusyhdistys julkisti maanantaina.

Suomalaisten kauppakeskusten vertailukelpoinen kokonaismyynti kasvoi vuoden toisella neljänneksellä 1,6 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

Kävijämäärät kuitenkin edelleen laskivat. Tähän vaikuttivat erilaiset muutos- ja remonttityömaat, mutta myös liikennejärjestelyt. Kansa ei enää länsimetron valmistuttua entiseen tapaan pysähdy esimerkiksi Helsingin Kampissa työmatkallaan.

Kiinnostavin tieto on, että vaatteiden myynti lähti pitkän miinusmerkkisen jakson jälkeen pieneen kasvuun. Hurjasti kasvava verkkokauppa on niistänyt voimakkaasti vaatemyyntiä myös kauppakeskuksissa. Tilastoissa vaatteet ja kengät kulkevat nimellä pukeutuminen.

Eniten vetoapua kauppakeskuksille kuitenkin tuovat kahvilat ja ravintolat. Uusien ketjuravintoloiden ja -kahviloiden vyöry on silmiinpistävä monessa kauppakeskuksessa. Kauppakeskuksia valtaavat Burger Kingit, Taco Bellit, Jungle Juice Barit, Hanko Sushit, Subwayt, Gelato Factoryt, Robert´s Coffeet ja Espresso Houset.

Kauppakeskukset saavat paljon irti muutoksesta, jossa suomalaisten ruokailu välipalaistuu ja pikaruokaistuu. Kahvilat ovat työntyneet myös suurten ruokakauppojen sisälle omiksi keitaikseen.

Kauppakeskusten toiminta painottuukin yhä enemmän palveluihin eikä tavaroiden myyntiin. Myös talouden huippusuhdanne kasvattaa palveluiden kysyntää.

Monet kansainväliset vaateketjut punnitsevat myymäläverkkojensa laajuutta. Jokainen myymälä on luupin alla, eivätkä yritykset pitkään siedä tappiollista tai kuihtuvaa toimintaa. Tämä näkyy ennen pitkää myös suomalaisissa kauppakeskuksissa. Muutos ei kuitenkaan ole yhtä raju kuin Britanniassa tai Yhdysvalloissa.

Kauppakeskusyhdistyksen tilastoissa on mukana 40 kauppakeskusta eri puolilla maata. Ne vastaavat 80 prosenttia koko toimialan kokonaismyynnistä ja liiketilaneliöistä.

Kumppaniblogit

Kaupallinen yhteistyö